Antti Tuisku joutui kertomaan faneilleen jälleen huonoja uutisia – ”Pyydän kärsivällisyyttä”
Suomen suosituimpiin artisteihin lukeutuva Antti Tuisku jakoi tänään tiistaina ikävän uutisen omalla Instagram-tilillään. Laulaja kertoo joutuvansa perumaan Bailantai-stadionkonsertit jo toistamiseen.
Stadionkonsertit oli alunperin määrä järjestää elokuussa 2020, minkä jälkeen ne siirrettiin tämän vuoden syyskuulle. Nyt uudet keikat tullaan järjestämään näillä näkymin syyskuussa 2022.
– Uskoimme työryhmäni kanssa aidosti, että jo tänä syksynä koronatilanne olisi sellainen, että konsertit pystyttäisiin järjestämään. Vaikka tunnelin päässä näkyy välillä valoa, tulee syyskuu 2021 tämän kokoluokan konserteille liian aikaisin, Tuisku kirjoittaa Instagramissa.
– Haluamme olla varmoja, että kun jättikonsertit järjestetään, jokainen voi keskittyä nauttimaan tajunnanräjäyttävästä show’sta ja hienosta tunnelmasta sen sijaan, että tarvitsisi tuntea epävarmuutta ja mahdollista pelkoa, mies painottaa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Tuisku sanoo päättäneensä, että palaa keikkalavoille vasta alkuvuodesta 2022.
– Keikkojeni livetuotanto on niin suuri kokonaisuus, että ei ole mahdollista lyhyellä varoitusajalla karsia työpanoksesta, visuaalisuudesta tai mistään taiteellisuuteen liityvästä. Haluan saatella teidän eteenne visiomme kaikessa loistossaan ja kokoluokassaan ilman mahdollisia kompromisseja, Tuisku perustelee päätöstään.
– Pyydän siis vielä kerran kärsivällisyyttä. Se, että kuljette mukana, jaksatte odottaa ja luotatte tulevaan, on minulle itselleni äärimmäisen suuri voimavara. Kolmas kerta toden sanoo, hän kiteyttää.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
Antti Tuiskulle sattui kiusallinen moka Himoksen festariyleisön edessä – katso kuva!
IL: Nämä suomalaisartistit tienaavat parhaiten festarikeikasta – pääsy 50 000 kerhoon ei ole helppoa
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Matias Petäistöltä paljastus Archie Cruzista: ”Ootko vittu tosissaa”
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla