Vuoden 2015 Asuntomessut järjestetään Vantaan Kivistössä. Messuilla on nähtävillä tulevaisuuden asumisratkaisuja, kuten uusio- ja kierrätysmateriaaleista rakennettu kerrostalo ja Suomen ilmastoystävällisin kerrostalo. Alue on rakennettu kestävän kehityksen mukaisesti tiiviiksi. Nähtävänä on monipuolisesti asumisen eri ratkaisuja, omakotitaloja, paritaloja ja kerrostaloasuntoja, joiden joukossa on vuokra-asuntoja, asumisoikeusasuntoja sekä omistusasuntoja.
– Messualue vastaa ajan haasteisiin. Tarvitsemme kasvavalle pääkaupunkiseudulle lisää asuntoja, tarvitsemme parempaa ja nopeampaa joukkoliikennettä eli on rakennettava tiiviimmin ja on hyödynnettävä ennen kaikkea rataliikenteen tarjoamia mahdollisuuksia. Tämän tyyppinen kaupunkirakenteen tiivistäminen, kaavoitus ja rakentaminen helpottaa asukkaiden arkielämää tarjoamalla hyvät kulkuyhteydet ja on luonnollisesti yhdyskunnan kannalta ekotehokasta, Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen sanoo.
Asuntomessujen tehtävä on paitsi olla mukana uudentyyppisissä kaavoituskokeiluissa, myös antaa tilaa uusien asumisratkaisujen esittelyyn. Hyvänä esimerkkinä tulevaisuuteen suuntaavasta kehitystyöstä on kokeilu Spinelli-kerrostalossa, jossa asuntoihin on toteutettu sähköisellä kulkukortilla toimiva palvelueteinen. Palvelueteisen ansiosta esimerkiksi netistä tilatut lähetykset voidaan toimittaa suoraan asukkaan eteiseen, vaikka tämä ei olisi itse paikalla.
Asuntomessuilla Vantaalla messuvierailla on mahdollisuus tutustua ekologisen ja energiatehokkaan rakentamisen merkitykseen käytännössä. Modernien kerrostalojen lisäksi messuilla on esillä eri tavoin toteutettuja nykyaikaisia pientaloja, ja edustettuna ovat niin puutalot, betonielementti pientalot, täystiilitalot, hirsitalot kuin perinteiset kivitalot.
– Tällä modernilla alueella keskellä pääkaupunkiseutua niin kerrostalot kuin pientalotkin liittyvät sopuisasti yhteen. Pientaloissa erityisen viehättävää on niiden monimuotoisuus, talot ovat värikkäitä ja tiloiltaan sekä toteutusmuodoiltaan erilaisia. Messuvieraan kannalta Vantaan messualue on kompakti, mikä tarkoittaa, että vieraalla on lyhyt matka kohteesta toiseen, Suomen Asuntomessujen kehitysjohtaja Heikki Vuorenpää toteaa.
10. heinäkuuta avattavilla Asuntomessuilla on esillä kaikkiaan 28 pientalokohdetta, ryhmärakentamiskohde sekä 9 kerrostaloasuntoa. Oheiskohteena esillä on kolme loft-asuntoa.
Uusia innovaatioita ja arjen ylellisyyttä
3D-tulostaminen on herättänyt paljon keskustelua. Voisiko 3D-tulostimella valmistaa huonekaluja, jopa talon? Ensi kesän Asuntomessuilla on nähtävissä makupaloja siitä, millaisia mahdollisuuksia 3D-tulostaminen jo nyt tarjoaa. PuuMera-puukerrostalon toiseen kerrokseen tulee näytteille uudella 3D-tulostustekniikalla valmistettuja sisustuselementtejä, kuten valaisimia, sekä aito 3D-tulostin.
– Tulostaminen on teollisuudessa jo arkipäivää. Materflow tuo Asuntomessuille uniikkeja valaisimia ja muita tuotteita, jollaisia kuka tahansa voi ostaa ja valmistaa luomamme palvelun kautta. Suomen ja pohjoismaiden ensimmäinen sähköinen 3D-tulostuspalvelu on nyt kaikkien käytettävissä, sanoo Materflow Oy:n tuotannosta vastaava Sami Mattila.
Ensi kesän Asuntomessuilla kävijöillä on mahdollisuus myös matkustaa kuskittoman ajoneuvon kyydissä, kun CityMobilin kuskiton pikkubussi kuljettaa messuvieraita Kivistön asemalta messualueelle ja takaisin.
Asuntomessuilla Vantaalla näkökulmaa arkeen on muutettu. Arki mielletään usein harmaaksi puurtamiseksi ja totuttujen kaavojen toistamiseksi. Omassa kodissa elettävä arki voi kuitenkin olla elämän suurinta luksusta.
Messuteema, Arjen pienet ylellisyydet, herättää kysymyksen, mitä ylellisyys oikeastaan on. Kun joku mieltää ylellisyyden poreammeeksi takapihalla, voi suuri vaatehuone tai lapsen tekemä taulu olla toiselle ylellistä.
– Haluamme tarjota kävijöille ideoita ja elämyksiä monipuolisen messusisällön kautta. Samalla haastamme messuvieraat miettimään, mikä heidän omassa arjessaan voisi olla ylellistä juuri heille, Pasi Heiskanen sanoo.