Assassin's Creed – totta vai tarua?
Joulukuussa elokuvateattereihin saapuva Assassin’s Creed -elokuva valaisee seikkailuspektaakkelin taustoja True or False -videosarjalla. Totta vai tarua? -henkisiin väitteisiin pohjautuva videosarja koostuu neljästä osasta. Jokaisessa osassa nähdään lyhyitä leikkeitä itse elokuvasta ja sen tekemisestä. Videoissa esitetään väitteitä elokuvan tekemisestä, tapahtumista ja hahmoista, joihin myös vastataan samaisen videoleikkeen aikana. Videot luovatkin kiinnostavan silmäyksen paitsi elokuvan taustoihin, myös sen tekemistä valottaviin yksityiskohtiin.
Videosarjan ensimmäisessä osassa nähdään päähenkilö Callum Lynchin (Michael Fassbender) harjoitteluhetkiä fiktiivisessä nykyajassa ja tämän esi-isän, assassiini Aguilarin (kaksoisroolissa Michael Fassbender) vauhdikkaita toimintakohtauksia 1400-luvun Espanjassa.
Tässä ensimmäinen video:
Assassin’s Creed -elokuva perustuu suosittuun toimintapeliin, joka on saanut vahvasti vaikutteita oikeista historian tapahtumista, henkilöistä ja sijainneista. Mullistavan teknologian avulla Callum Lynchin muistiin on tallentunut hänen esi-isänsä, Aguilarin tapahtumat 1400-luvun Espanjassa. Callum elää kahdessa eri aikakaudessa ja hänelle paljastuu hänen kuuluneen mystiseen salaseuraan, assassiineihin eli salamurhaajiin. Keräämiensä uskomattomien tietojensa ja taitojensa avulla hän uhmaa nykyhetkessä vaikuttavia temppeliherroja.
Elokuvan pääosissa loistavat Oscar-ehdokas Michael Fassbender, Oscar-voittaja Marion Cotillard, Oscar-voittaja Jeremy Irons sekä mm. Brendan Gleeson ja Michael Kenneth Williams. Ohjauksesta vastaa viime vuonna Macbeth-elokuvan ohjannut Justin Kurzel. Assassin’s Creed -elokuvan ensi-ilta on 28.12. elokuvateattereissa kautta maan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino ilman rekisteröitymistä arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”