Elokuva-arvio: La La Land
Valtavan määrän erilaisia palkintoja ja palkintoehdokkuuksia kerännyt La La Land on piristävä poikkeus nykyisessä elokuvatarjonnassa.
Elokuvamusikaalien kulta-aikaa elettiin äänielokuvan yleistymisestä lähtien 1950-luvulle asti. Sen jälkeen niitä on nähty harvemmin, mutta nykyhetkeen sijoittuva La La Land tekee kunniaa klassisille Hollywood-musikaaleille, jossa tarinaa syvennetään laulu- ja tanssinumeroilla.
Warnerin elokuvastudion kahvilassa työskentelevä Mia (Emma Stone) käy koekuvauksissa ja ponnistelee epätoivoisesti näyttelijän uransa eteen. Vapaa-aika kuluu kämppisten kanssa juhliessa. Eräänä iltana hän kohtaa elämäänsä kyllästyneen jazz-pianistin.
Kunnianhimoinen jazz-muusikko Sebastian (Ryan Gosling) työskentelee ravintolapianistina, mutta turhautuu soittamaan ravintoloitsijan vaatimia tunnettuja kappaleita. Sen jälkeen Sebastian pestautuu 1980-luvun hittejä soittavaan bilebändiin.
Yksityiskeikalla Sebastian tutustuu Miaan ja kaksikon rakkaustarina saa alkunsa, jossa molemmat tavoittelevat unelmiaan. Los Angelesin viihdetaiteilijoiden päivittäistä elämää kuvaava koskettava ja viihdyttävä elokuva vie katsojan särkyneiden sydänten ja tuhoutuneiden unelmien kaupungin kulisseihin.
Edellisestä parin vuoden takaisesta Whiplash-elokuvastaan Oscar-ehdokkuuden saanut ohjaaja ja käsikirjoittaja Damien Chazelle onnistuu hienosti kuvaamaan Hollywoodin viihdebisneksen sisäpiiriä valtavirtayleisöä kiinnostavalla tavalla. Elokuvasta on muun muassa löydettävissä kritiikkiä nykyiselle elokuvateollisuudelle.
Ensi-ilta: 13.01.2017
Ikäraja: Sallittu
Pituus: 128 min.
Ohjaus: Damien Chazelle
Käsikirjoitus: Damien Chazelle
Näyttelijät: Emma Stone, Ryan Gosling, J.K. Simmons, John Legend
Kuvat: Dale Robinette
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Uusi käänne Helena Koivun rikosjutussa
- Kasinorakastajan blogi: Pelaajansuojaa vai näennäissuojaa?
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”