OASIS Wonderwall video 1995
Oasis: Supersonic -elokuva on dokumentti Manchesterin työläisalueelta kotoisin olevasta indiebändi Oasiksesta. Elokuva keskittyy käsittelemään bändin alkuvuosia ja sen nousua maailman tunnetuimmaksi yhtyeeksi. Dokumentti huipentuu Oasiksen merkkipaaluun, kun yhtye esiintyi elokuussa 1996 Knebworthin festivaaleilla neljännesmiljoonalle ihmiselle.
Elokuvassa käydään seikkaperäisesti ja kattavasti läpi yhtyeen jäsenten omin sanoin ja näkökulmin kuinka Liam ja Noel Gallagherin luotsaama yhtye nousi manchesterilaisessa kellarissa sijaitsevasta treenikämpästään musiikkimaailman huipulle ja kaikkien listojen kärkeen muutamassa vuodessa.

Elokuvan tuottaja on Asif Kapadia, joka tunnetaan formulalegenda Ayrton Sennasta ja laulaja Amy Winehousesta kertovien dokumenttien ohjaajana. Oasis: Supersonic on tyyliltään ja toteutukseltaan hyvin paljon samanlainen kuin Senna ja Amy -dokumentit. Valkokankaalla näkyvä kuvamateriaali koostuu pääosin pelkästään arkistomateriaalista ja yhtyeen jäsenten kotivideoista, joiden päälle on ääniraidalle laitettu Oasiksen jäsenten ja heidän läheisten haastatteluja.
liam-gallagher_copyright_jill_furmanovksy_
Valittu toteutustapa luo aidon tunnelman, mutta suttuisen arkistovideokuvan heijastaminen isolle elokuvateatterin valkokankaalle ei näytä visuaalisesti kovinkaan hyvälle ja on melko rasittavaa katseltavaa. Tämän takia parempi esityskanava dokumentille olisi televisio.
Kun otetaan huomioon, että Liam ja Noel Gallagher ovat olleet myös mukana tuottamassa elokuvaa, dokumentin sisältö on yllättävän rehellistä. Muun muassa veljesten väliset riidat ja sekoilut päihteiden kanssa kerrotaan harvinaisen avoimesti.

Ensi-ilta: 12.10.2016
Ikäraja: 16
Pituus: 122 min.
Ohjaus: Mat Whitecross
Kuvat: Jill Furmanovksy