Haluatko mukaan Luokkakokous 2 -elokuvaan? Tässä ohje!
Kenellä tahansa on mahdollisuus päästä mukaan supersuositun Luokkakokous-elokuvan jatko-osaan, kun kuvauksen käynnistyvät ensi kuussa.
Taneli Mustosen ohjaaman Luokkakokous 2 – Polttarit -elokuvan kuvaukset käynnistyvät Vanajanlinnassa 18.4. Kuvauksia tehdään myös Hämeenlinnassa sekä Helsingissä huhti-, touko- ja kesäkuun aikana. Elokuvan avustajahaku on alkanut ja haussa on paljon kaikenikäisiä avustajia. Lisätietoja ja ohjeet: Solarfilms.
Elokuva tulee ensi-iltaan pikavauhtia jo tämän vuoden lopulla. Päärooleissa nähdään ensimmäisen osan lailla Sami Hedberg, Aku Hirviniemi ja Jaajo Linnonmaa. Elokuva on Solar Films -tuotantoa ja sen tuottaa Jesse Fryckman.
Luokkakokous oli Suomen viime vuoden katsotuin kotimainen elokuva, joka sai yli 500 000 katsojaa elokuvateattereissa. Se on myös toiseksi katsotuin kotimainen elokuva Suomessa 25 viime vuoden aikana. Luokkakokous palkittiin Yleisö-Jussilla viime viikonloppuna, mistä Taneli Mustonen iloitsee ja kiittää kaikkia katsojia.
– Mahtavaa päästä takaisin ruoriin näiden sällien kanssa, jatkamaan siitä mihin viimeksi jäätiin! Vaikka tämän kolmikon kanssa ei koskaan voi ihan tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu, sen voi jo luvata, että tulossa on jälleen ikimuistoinen seikkailu. Kameran molemmin puolin!
Luokkakokous 2 – Polttarit perustuu vapaasti soveltaen tanskalaisen Klassefesten-elokuvan jatko-osaan, jossa on mukana omaleimainen Luokkakokous-henkinen Suomi-lisä.
Elokuvan tiedot
Päärooleissa
Aku Hirviniemi – Niklas
Jaajo Linnonmaa – Tuomas
Sami Hedberg – Antti
Ohjaus
Taneli Mustonen
Tuottaja
Jesse Fryckman
Vastaavat tuottajat
Markus Selin ja Jukka Helle
Tuotantoyhtiö
Solar Films
Alkuperäiskäsikirjoitus
Claudia Boderke ja Lars Mering
Sovitettu käsikirjoitus
Taneli Mustonen
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!