Ilkka Remeksen menestyskirjaan pohjautuvan Omerta 6/12 -elokuvan kuvaukset ovat nousseet toistuvasti otsikoihin viime aikoina, kun kävi ilmi, että kuvauksissa rikottiin toistuvasti turvallisuussääntöjä.

Ensimmäinen kohu tuli julkisuuteen jo viime joulukuussa, kun tuotantoyhtiö Cinematic tiedotti elokuvan ohjaajan Antti J. Jokisen jäävän pysyvästi sairauslomalle kesken kuvausten. Tilalle pestattiin ohjaaja Aku Louhimies.

Ilta-Sanomien saamien sisäpiiritietojen mukaan Jokinen ei ollut missään vaiheessa kuvauksia normaalissa työkunnossa. Lehden sisäpiirilähteet ovat toimineet elokuvan tuotantoprosessissa eri työtehtävissä.

– Isossa kuvassa mikään ei oikein tuntunut toimivan. Itse kuvausprosessi osoittautui mahdottomaksi jo avauspäivinä. Koska Jokinen ei ollut normaalissa työkunnossaan, kuvausten aikana tapahtui paljon ikäviä juttuja, yksi Ilta-Sanomien lähteistä paljastaa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kuva: AOP

Jokinen toimi lisäksi elokuvan käsikirjoittajana ja tuottajana. Lähteen mukaan myös käsikirjoituksen heikkoudesta puhuttiin työryhmän kesken kuvausten jo alettua.

– Nyt ensi-iltaan tulevan leffan käsikirjoitus on aivan toinen kuin se alkuperäinen, ei niistä voi puhua samana päivänä.

Myös työilmapiiri muuttui kuvausten edetessä nopeasti heikoksi. Jokinen käyttäytyi epäkunnioittavasti alaisiaan kohtaan ja ilmapiiri myrkyttyi.

– Ohjaajalta nähtiin henkilökohtaisia hyökkäyksiäkin, sellaista turhaa huutamista ja painostamista, lähde kertoo.

– Kuvauksissa tultiin lopulta tilanteeseen, jossa päätös sairauslomalle jäämisestä ei ollut ainakaan tätä projektia koskien enää hänen omansa.

Kaikki kulminoitui kuvauspäivään Virossa Tarton lentokentällä. Jokisen nimi oli jätetty tarkoituksella pois kuvauspäivän turvallisuuslistalta. Kun ohjaaja saapui paikalle, turvamies ei päästänyt häntä kuvauksiin. Siihen asti Jokinen oli pitänyt kaikin tavoin kiinni asemastaan.

– Se vaikutti hetkeltä, jolloin Jokinen viimein tajusi, että nyt on tosi kyseessä – vasta siinä vaiheessa.

Lähde: Ilta-Sanomat

Lue myös:

SK: Suomalaiselokuvan kuvauksissa useita vaaratilanteita – näyttelijä keskeytti tilanteen, jossa varmistamaton ase vietiin ohimolle

Antti J. Jokisen sairausloma jatkuu – kohuissa rypenyt Louhimies ohjaa Omertan loppuun, toinen osa peruttiin