Jaajo Linnonmaa poseeraa ilman paitaa – julkaisi ennennäkemättömiä kuvia Luokkakokous-elokuvan kulisseista: ”Vatsalihakset saivat kyytiä”
Suomen suosituimpiin mediapersooniin lukeutuva Jaajo Linnonmaa sai hiljattain seuraajansa hieraisemaan silmiään hämmästyksestä. Linnonmaa nimittäin julkaisi omalla Instagram-tilillään kuvan, jossa hän poseeraa näyttävästi ilman paitaa.
Otos on napattu kesällä, kun käynnissä olivat Luokkakokous 3 -elokuvan kuvaukset. Linnonmaa oli treenannut ahkerasti kuvauksia varten, ja sen huomaa myös miehen lisäämästä julkaisusta.
Paidattoman kuvan lisäksi Linnonmaa on jakanut tilillään myös muuta sisältöä Luokkakokouksen kulisseista. Hän on lisännyt lukuisia kuvia ja videoita, joissa vilahtavat muut tunnetut Luokkakokous-näyttelijät: muun muassa Aku Hirviniemi, Sami Hedberg ja Johanna Puhakka. Yhdellä videoista näkyy Luokkakokous 3 -elokuvan ohjaaja Renny Harlin, joka tanssii iloisesti musiikin tahtiin.
– Ootkos Luokkakokouksen käynyt jo katsomassa? Linnonmaa kyselee postauksensa yhteydessä.
– Enää muutaman viikon leffateattereissa, joten ota itsellesi viikolla vapaata ja käy tsekkaamassa kriitikoiden ylistämä taideteos. Itse ajattelin mennä tällä viikolla myös, hän paljastaa.
Yksi asia Linnonmaata kiinnostaa elokuvassa erityisesti:
– Vois saada motivaatiota taas kuntoiluun, mies alleviivaa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Linnonmaan postaus on herättänyt runsaasti huomiota somessa. Useat Linnonmaan fanit ylistävät Luokkakokous-elokuvia ja Linnonmaan roolisuoritusta.
– Kaikki kolme nähty. Tämä vika oli kyllä niin mielettömän hyvä. Toki muutkin. Ainakin vatsalihakset saivat kyytiä, eräs seuraaja hehkuttaa.
– Äijä kyllä raapi ruhon aika kovaan tikkiin tähän rooliin. Kovan luokan pro! Hyvä Jalmari, toinen kehuu.
– Paras pätkä aikoihin. Sai kyllä nauraa oikeen kunnolla. Bravo, muotoilee kolmas.
Lue myös:
Jaajo Linnonmaa joutui tiukan paikan eteen laivaristeilyllä – ”Joku tuli alasti tax-free-ostoksille”
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Väite: Kuningas Charles ärtynyt Harryn sijaan Williamiin
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”