
Katariina Havukainen nappasi ensimmäisen pääroolinsa valkokankaalta: ”Kati ei ole perinteinen kiekkovaimo”
Entisestä kiekkoilijasta Marko Jantusesta kertovan Laitapuolen hyökkääjä -elokuvan kuvaukset ovat käynnistyneet pääkaupunkiseudulla. Elokuvassa Markoa näyttelee Severi Saarinen ja naispääroolissa nähdään Katariina Havukainen.
Katariina nähdään elokuvassa Katin roolissa.
– Kati on fiktiivinen hahmo, mutta siihen on haettu vaikutteita Markon entisestä kumppanista ja lasten äidistä Sari Jantusesta. He kulkevat pitkän matkan yhdessä, aina 90-luvulta 2010-luvulle. Parisuhteessa on aikamoisia vaiheita ja aina heidän suhdettaan ei voi kutsua edes parisuhteeksi, Katariina kertoo Metropolille.
– Kati ei ole perinteinen lätkävaimo, vaan vahva mimmi, jolla on oma elämä. Hän käy töissä ja hoitaa perhettään. Suhteessa on aika myrskyisiä vaiheita puolison takia. Tässä elokuvassa heillä on hieno rakkaustarina. He ovat Markon kanssa tiimi, joka toimii välillä hyvin ja välillä huonommin, Katariina jatkaa.
Vuonna 2019 näyttelijäksi valmistunut Katariina on tehnyt töitä kameran edessä ja teatterissa. Lisäksi hän on toiminut käsikirjoittajana. Laitapuolen hyökkääjä -elokuvassa hän tekee ensimmäisen naispääroolinsa.
– Olen valmistautunut rooliin lukemalla käsikirjoitusta huolella, ja olemme keskustelleet vastanäyttelijäni Severin kanssa esittämämme pariskunnan rakkaustarinasta. Lisäksi olemme totta kai käyneet käsikirjoitusta läpi ohjaaja Aleksi Mäkelän kanssa, Katariina toteaa.
Äitini on loistava näyttelijä
Katariinan äiti on näyttelijä Riitta Havukainen ja isäpuoli Eppu Salminen. Vanhemmilla on tärkeä rooli Katariinan elämässä. Häntä ei häiritse puhua näyttelijäperheestään.
– Totta kai se on vaikuttanut minuun, että äitini on loistava näyttelijä. Olen seurannut koko elämäni läheltä, kuinka intohimoisesti ja nälkäisesti äitini suhtautuu näyttelemiseen.
Katariinan velipuoli on puolestaan juontaja-näyttelijä Roope Salminen. Sisaruksilla on läheiset välit.
– Koen olevani enemmän tarkkailija kuin veljeni, enkä ole yhtä ulospäin suuntautunut.
– Me puhumme taiteesta paljon, mutta olemme kiinnostuneita hyvin erilaisista jutuista ja meitä kiinnostaa tehdä hyvin erilaisia töitä. Olen kiinnostunut enemmän teatterista kuin Roope, joka on taas minua enemmän kiinnostunut viihdetuotannoista. Siitä huolimatta olemme tehneet töitä yhdessä, kuten käsikirjoitimme Nenäpäivään sketsit. Olen ollut myös käsikirjoittamassa Putousta, jonka juontajana Roope on taas toiminut.
Näyttelijäksi ryhtyminen ei ollut Katariinalle tietoinen valinta.
– Aluksi ajattelin, että haluaisin tehdä jotain muuta kuin näyttelemistä. Ihmiset ovat kyselleet minulta ennen kouluun pääsemistä, tuleeko minusta näyttelijä. Olen vastannut heille, ettei tule.
– Äidistäni huolimatta näytteleminen alkoi kiinnostaa minua, sillä olen aina kirjoittanut paljon ja taide on kiinnostanut minua. Jossain vaiheessa teatteri alkoi kutsumaan minua ja hain Lahden kansanopistoon, missä kokeilin ensimmäistä kertaa näyttelemistä, Katariina kertaa taivaltaan.
Katariinan näyttelijän uran alkua on varjostanut koronapandemia.
– Korona on tuonut epävarmuutta. Ikävää on ollut se, että teatterityöt ovat peruuntuneet. Minulla on ollut korona-aikana pienempiä kuvaustöitä ja olen tehnyt töitä käsikirjoittamisen parissa, joten olen ollut onnekas, että töitä on riittänyt, Katariina toteaa.
Lue myös:
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Väite: Kuningas Charles ärtynyt Harryn sijaan Williamiin
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”