Loiri ja Edelmann isänä ja poikana Kaurismäen elokuvassa – katso traileri
[jwplayer]http://youtu.be/Obw-9hUqaYY[/jwplayer]
Suomen miesnäyttelijöiden ykköskaartiin kuuluvat Vesa-Matti Loiri ja Samuli Edelmann esittävät isää ja poikaa Mika Kaurismäen uudessa draamakomediassa Tie pohjoiseen. Elokuvan näyttelijäkaarti on muutenkin komeaa luettavaa, sillä mukana ovat mm. Peter Franzén, Irina Björklund, Elina Knihtilä, Ada Kukkonen, Aake Kalliala, Eila Roine, Eija Vilpas, Krista Kosonen, Kristo Salminen, Pertti Sveholm. Tie pohjoiseen saa ensi-iltansa 24. elokuuta 2012.
Timo Porala (Edelmann) on arvostettu konserttipianisti, jonka yksityiselämä on karilla. Eräänä päivänä Timo löytää kotioveltaan elämää nähneen vanhemman miehen, Leon (Loiri), joka paljastuu hänen isäkseen. Leo on jättänyt poikansa tämän ollessa 3-vuotias ja lähtenyt maailmalle – eikä ole antanut kuulua itsestään 35 vuoteen.
Leo on positiivisen elämänasenteen omaava ikuinen veijari, joka joutui aikoinaan karistamaan kotimaan pölyt jaloistaan erinäisten sotkujen takia. Nyt hän on palannut antaakseen pojalleen hieman salamyhkäisen perinnön ja vastaukset menneisyyden kysymyksiin. Mutta niitä varten on lähettävä yhteiselle matkalle, tielle pohjoiseen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan
- Helena Koivulta yllättävä avautuminen: ”Vankilaa en ehkä jaksaisi”