Scifi-fanien märkä uni toteutui – onko näin upeaa traileria nähtykään?
Ranskalainen ohjaaja Luc Besson kertoo olleensa jo 10-vuotiaasta saakka Valerian ja Laureline -sarjakuvakirjojen suuri fani. Toimintaelokuvilla Tyttö nimeltä Nikita ja Leon läpimurtonsa tehnyt Besson on myös ohjannut visuaalisesti näyttävät scifi-elokuvat The Fifth Element ja Lucy.
Nyt Bessonin ikiaikainen haave on toteutunut, kun hän sai kunnian tuoda sarjakuvamaailman kuuluisimman aika-agenttikaksikon seikkailut valkokankaalle. Ja millä tavalla hän sen tekeekään!
Valerian and the City of a Thousand Planets -elokuva saa ensi-iltansa 2017 heinäkuussa. Elokuvan ensimmäinen teaser traileri julkaistiin samana päivänä kuin sarjakuvan ensimmäinen kirja 49 vuotta sitten. Beatlesin kappaleella ”Because” tunnelmoiva traileri on sellaista visuaalista tykistystä, että moista ei varmastikaan ole ennen nähty. Ei siis ihme, että scifi-fanit ympäri maailman hehkuttavat tulevaa elokuvaa ja traileria katsottiin ensimmäisten 18 tunnin aikana yli 4,3 miljoonaa kertaa.
Elokuvassa Valeriania esittää Dane DeHaan ja Laurelinea Cara Delevigne. Ajassa matkustavan agenttikaksikon seikkailu alkaa intergalaktisesta Alpha-kaupungista, jota asuttavat universumin eri kolkista lähtöisin olevat tuhannet lajit. Kaksikon tehtävä on haastava, sillä kaupungin 17 miljoonan asukkaan sisimmässä kytee uhka, joka asettaa koko rotumme suureen vaaraan.
Muissa rooleissa nähdään mm. Clive Owen, Rihanna, Ethan Hawke, John Goodman, Herbie Hancock ja Kris Wu.
Katso alta innostusta nostattava ja visuaalista scifi-ilotulitusta säästelemätön maistiaistraileri!
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan