SK: Suomalaiselokuvan kuvauksissa useita vaaratilanteita – näyttelijä keskeytti tilanteen, jossa varmistamaton ase vietiin ohimolle
Suomen Kuvalehti kirjoittaa näyttelijä Jasper Pääkkösestä kertovassa artikkelissaan Omerta 6/12 -elokuvan kuvauksista. Lehden mukaan kuvauksissa rikottiin toistuvasti turvallisuussääntöjä.
Yksi vaaratilanteista sattui, kun näyttelijät käsittelivät paukkupanoksia sisältäviä aseita. Varmistamaton ase vietiin kohtauksen kuvaamisen aikana näyttelijän ohimolle, vaikka aseen käytössä olisi pitänyt edellyttää 1,5-2 metrin suoja-aluetta. Näyttelijä itse keskeytti tilanteen.
Myös autokohtauksia on pidetty Suomen Kuvalehden mukaan elokuvan kuvauksissa vaarallisina.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Ilkka Remeksen romaaniin perustuvan Omerta 6/12 -elokuvan kuvauksissa tapahtui myös muita epäselviä tilanteita, jotka ovat vaikuttaneet negatiivisesti työilmapiiriin. Jotkut näyttelijöistä ovat pitäneet ohjaaja Antti J. Jokisen ohjeita liian vaarallisina.
Ongelmien uskotaan kummunneen kiireestä ja kaaoksesta, joihin on ollut vaikea puuttua. Valta on ollut Jokisella, joka myöhemmin jätti elokuvan sairausloman vuoksi. Jokisen tilalle palkattiin ohjaaja Aku Louhimies ja myös käsikirjoitusta muutettiin.
Omerta 6/12 -elokuva saa ensi-iltansa 19. marraskuuta.
Lähde: Suomen Kuvalehti
Lue myös:
Sami Kuronen edusti Syke-elokuvan ensi-illassa tyttärensä kanssa – katso kuvat punaiselta matolta!
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”