Suomen ensimmäisen IMAX-elokuvateatterin avajaiset jättimenestys
Kauppakeskus Itikseen avautui perjantaina 30.11. Suomen ensimmäinen IMAX®-elokuvateatteri Finnkino Itis sekä täysin uusi ravintola-alue.
Sadat leffafanit jonottivat avajaisiin jo aikaisin aamusta. Torstai-illan kutsuvierastilaisuudessa sekä IMAX®-sali että kaksi Luxe-salia saivat innostuneen vastaanoton.
Itä-Helsinkiin on kaivattu elokuvateatteria pitkään, ja odotus palkittiin tänään, kun 9-salinen Finnkino Itis avasi ovensa. Avajaistarjoukset ja mahdollisuus tutustua uuteen teatteriin houkuttelivat paikalle tuhansia leffafaneja. Ensimmäisten joukossa teatteriin oli menossa Elvin Akdogan.
‒ Päätin hyödyntää avajaistarjouksen ja hakea liput ennen töihin menoa, Itiksen Taco Bell -ravintolassa työskentelevä Akdogan kertoo.
‒ On ihan mahtavaa, että Itikseen viimein saatiin leffateatteri. Niin asiakkaana kuin työntekijänäkin toivotan tervetulleeksi myös kaikki uudet ravintolat. Itse aion käydä ystävieni kanssa viikonloppuna katsomassa Robin Hood -elokuvan ja ennen leffaa käymme tietenkin syömässä, jatkaa Elvin Akdogan.

‒ Strategiamme mukaisesti kehitämme Itistä monipalvelukeskukseksi, joka tarjoaa asiakkaille kattavan myymälävalikoiman lisäksi viihteen ja viihtymisen palveluita sekä julkisia palveluita. Aikaisemmin tänä vuonna Itikseen on avattu mm. laaja Kelan toimipiste ja Regus-toimistohotelli.
Finnkino Itiksen ennakkoavajaisia vietettiin jo torstai-iltana Finnkinon ja Itiksen yhteisen kutsuvierastilaisuuden merkeissä. Tapahtumassa saatu palaute oli innostunutta.
‒ Noin 500 kutsuvierastamme arvioi Alex Nurmen Oscar’s Barille laatiman tapas-menun erinomaiseksi. Samoin IMAX®- ja Luxe -salit saivat runsaasi kehuja eritoten huippumukavien penkkien ja loistavan kuvan- ja äänenlaadun ansiosta, Homén iloitsee.
Kauppakeskus Itiksen toiminnassa on jatkossakin keskiössä jatkuva kehittäminen.
‒ Itiksen uudistaminen ei suinkaan pääty tähän, vaan ensi vuonna suunnitteilla on mm. Finnkino Itistä vastapäätä sijaitsevan ravintolamaailman uudistus, Homén summaa.
LUE MYÖS:
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn