Nämä ovat Helsingin 10 vaarallisinta suojatietä
Koululaiset ovat palanneet liikenteeseen ja kodeissa muistutetaan taas pieniä reppuselkiä suojatien käytön tärkeydestä. Suojatie ei kuitenkaan aina takaa turvallisuutta. Helsingissä suojatieonnettomuuksia sattuu varsinkin taajama-alueen alakoulujen lähettyvillä. Viimeksi eilen 8-vuotias lapsi loukkaantui vakavasti suojatiellä, kun hän joutui auton yliajamaksi Tikkurilassa.
Markkina- ja luottotietoyhtiö Bisnode on selvittänyt, millä helsinkiläisten alakoulujen lähisuojateillä sattuu eniten kevyen liikenteen onnettomuuksia. Selvitykseen otettiin mukaan vuosina 2000–2013 sattuneet tapaturmat ja ne suhteutettiin kunkin alueen asukasmäärään.
Selvityksen mukaan koululaisten on syytä olla valppaina erityisesti Snellmanin ala-asteen lähistöllä, sillä tutkimusjaksolla tämän koulun lähisuojatiellä sattui yhteensä 23 onnettomuutta. Toiseksi turvattomimmat suojatiet sijaitsevat Cygnaeuksen ala-asteen lähistöllä ja kolmanneksi vaarallisimmat Saksalaisen koulun ympäristössä.
Koulut, joiden lähistöltä vaarallisimmat suojatiet löytyvät, sijaitsevat taajama-alueella, jossa suurin sallittu ajonopeus on 40–50 kilometriä tunnissa. Pelkästään kovalla ajonopeudella onnettomuudet eivät siis selity.
– Sekä Snellmanin ala-asteen koulu että Cygnaeus sijaitsevat Punavuoressa, jossa on paljon yksisuuntaisia katuja ja tasa-arvoisia risteyksiä. Tästä syystä autoilijan huomio voi kiinnittyä risteykseen tultaessa muihin autoihin ja kevyt liikenne suojateillä jää huomioimatta, arvioi Bisnoden analyytikko Tarik Hossain.
Lukumäärällisesti eniten tapaturmia sattuu Saksalaisen koulun lähistön suojateillä. Tämä selittyy alueen asukasluvulla sekä vilkkaalla, moneen eri suuntaan kulkevalla liikenteellä, mikä pitää sisällään sekä bussit että raitiovaunut.
– Eniten vakavaan loukkaantumiseen johtaneita onnettomuuksia sattui yllättäen Käpylän ruotsinkielisen ala-asteen lähistöllä. Siellä 11 onnettomuudesta 10 oli vakavia. Tämä selittyy Kullervonkadun ja Käpyläntien risteyksen onnettomuuksilla. Autoilijat ajavat tähän risteykseen kovaa, sillä siinä muut autot on helppo havaita. Sen sijaan kevyt liikenne jää katveeseen, Hossain sanoo.
Snellmanin ala-asteen koulun läheisyydessä selvittiin puolestaan lievimmin vammoin.
Selvitys perustuu Helsingin kaupungin liikenneonnettomuusdataan sekä VRK:n rakennus- ja huoneistorekisteriin. Tapaturmat on tilastoitu heikomman osapuolen mukaan eli joko auto on törmännyt pyöräilijään tai jalankulkijaan tai pyöräilijä jalankulkijaan.
Helsingin vaarallisimpien koulusuojateiden top 10
1. Snellmanin ala-asteen koulu
2. Cygnaeus lågstadieskola (Cygnaeuksen ala-aste)
3. Saksalainen koulu
4. Kottby lågstadieskola (Käpylän ruotsinkielinen ala-aste)
5. Kaisaniemen ala-asteen koulu
6. Aleksis Kiven koulu
7. Solakallion koulu
8. Töölön ala-asteen koulu
9. Metsolan ala-asteen koulu
10. Meilahden ala-asteen koulu
Artikkelikuvan suojatie ei liity juttuun.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Matias Petäistöltä paljastus Archie Cruzista: ”Ootko vittu tosissaa”
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla