
Klassikkodrinkki muuntui limuviinaksi – onko nimi liikaa ruokakauppoihin?
Viinapohjaiset lonkerot ovat alkoholilain muutoksen myötä olleet alkuvuodesta runsaasti tapetilla ja tähän tuoteryhmään Laitilan Wirvoitusjuomatehdas tuo uutuuden, jollaista ei taatusti vielä löydy kaupan hyllyiltä. Mutta onko juoman nimi liikaa ruokakauppoihin? Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan mukaan ei ole.
Kyseessä on Sex On The Beach 5,5 % -drinkkilonkero, joka on 80-luvulla Floridassa syntyneen nimikaimansa inspiroima lonkero. Juoma tuo Laitilan Wirwoitusjuomatehtaan mukaan trooppisen tuulahduksen suomalaiseen lonkeroperimään. Panimon tiedotteessa kerrotaan, että juoma huokuu pakkaustaan myöten lämpöä ja aurinkoa ja on parhaimmillaan tarjoiltuna hyvin viilennettynä.
Kuohuviinien ja kuohuviinijuomien suosio Euroopassa ei ota laantuakseen. Kuohuva juoma on tae juhlasta ja pienestä ekstrasta ja tuo myös arkeen pienen annoksen luksusta ja tyylikkyyttä. Shamppanjahiivalla valmistettu Skumppa Sparkling White Extra Dry 4,7 % on Laitilan Skumppa-perheen viimeisin läpeensä tyylikäs makuvariantti. Täysin ilman lisättyä sokeria valmistettuna ja markkinoiden kuivimpana siideri-/viinijuomana se on uskollinen nimelleen, ja samasta syystä sen kanssa voi itseään ilahduttaa myös linjoistaan huolehtiva laatujuoman ystävä.
Olutpuolelle Laitila tuo kaksi täysin uutta makuvarianttia, Atlantan ja Kölssin. Craft-oluiden viimeisimmät trendit suosivat edelleen viime ajoilta tuttua katkeraa ja vahvasti humaloitua makumaailmaa, mutta yhä enenevissä määrin kuluttajat vaativat tämän rinnalla oluelta myös ns. hyvää juotavuutta. Oluen pitää siis vastata sen perustarpeeseen, eli sitä pitää olla helppo juoda, vaikka makuprofiilissa uusia vivahteita löytyisikin. Atlanta American Pils 5,0 % vastaa tähän huutoon, sillä siinä suosionsa aallonharjalla ratsastavat jenkkihumalat kohtaavat juotavuuden maksimoivan pils-pohjan – lopputuloksena on raikas ja rapean katkera olut, joka sopii monipuolisesti erilaisiin käyttötilanteisiin. Samaan hyvän juotavuuden trendiin istuu myös Kölssi 4,7 %, joka on perinteisen kölsch-tyylisen oluen laitilalainen versio. Tämän tyylisuunnan oluet ovat perinteisesti hyvin raikkaita ja kevyitä, ja tyylille uskollisena myös Kölssi tulee takuuvarmasti vetoamaan laajaan osaan suomalaista kuluttajakuntaa. Laitilan olutuutuuksien sarjan täydentää viime keväänä lanseeratun ja sittemmin oman uskollisen käyttäjäkunnan muodostaneen Kukko Bitterin 50 cl tölkkipakkaus. Näin tätäkin Kukko-makua on jatkossa saatavana pullon lisäksi myös tölkissä.
Uutuudet ovat saatavilla vähittäiskauppamyymälöistä ja ravintoloista.
Sex On The Beach Drinkkilonkero
Alkoholi: 5,5 %
Skumppa Sparkling White Extra Dry
Alkoholi: 4,7 %
Atlanta American Pils
Alkoholi: 5,0 %
Kölssi
Alkoholi: 4,7 %
Ylin kuva: YouTube
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Iida Vainio jyrähti ja poisti Instagram-tilinsä: ”Nyt jotain rajaa s**tana”
- Wilma Murto julkaisi kuvan täysin luomuna: tältä hän näyttää ilman meikkiä – kuva
- Näin nuorena Niko Ranta-aho kokeili huumeita: Tajuttomana ja suu vaahdossa ambulanssiin
- Tyrmäävä muodonmuutos! Iida Vainio julkaisi huikeat kuvat: ”Ruotsalainen blondi, kyllä kiitos”
- Helena Koivun tilitys jatkuu: ”Hanipuppelin kanssa mennään naimisiin ja mulk*sta erotaan”
- Antti Tuisku paljasti vatsalihaksensa: mies on kuin veistos – kuva
- Avioero! Petri Tykkä haki avioeroa – lue millaiset terveiset hän kirjoitti Karita-vaimolle
- Seiska: Stefan Therman vauhdissa Virossa – haastoi riitaa ja raivosi
- Iidasta ja Archiesta tehtiin pilalaulu: ”Archie muistelee kesää, kun sai Iidalta p*sää”
- 47 vuotta täyttäneen Karita Tykän haikea päivitys: ”Mitään en enää pidä itsestäänselvyytenä”
- Seiska: tässä on Sanna Marinin uusi rakas – tapasi miehen jo pari vuotta sitten
- Marika Fingerroos auton kyydissä vako esillä – ”Nythän on lämmin”
- Kuvankaunis Jennika Vikman muuntautui siskokseen: ”Erika ei päässy ite ni esitin häntä”
- Erika Vikman jälleen kuumana: poseerasi bussin edessä pakarat vilkkuen
- Hui! Onko Erika Vikmanin bussin kyljessä kaksi luodinreikää? – kuva
- Hui! Shakiraa uhkaa jopa 8 vuoden vankeustuomio – tässä syy
- Maria Veitola tyrmäsi PS nuoriso ry:n somevideon: ”Hirveä video”
- Jasmin Voutilainen olisi täyttänyt tänään 28 vuotta – tilille tehtiin koskettava päivitys
- Marika Fingerroos laittaa ruokaa videolla – rintavarustus meinasi pursakahtaa kulhoon
- Tältä julkisuudesta kadonnut Sara La Fountain, 42, näyttää nykyään – aivan kuin parikymppinen!