Maisa Torppa vahvisti Me Naisille salasuhteensa ja paljasti eron syyn: Jari-Matti petti!
Mediapersoona Maisa Torppa, 28, on antanut Me Naiset -lehdelle haastattelun, jossa hän lopultakin vahvistaa romanssinsa salarakkaaseensa, IT-johtaja Mikkoon.
Maisan mukaan avoliitto kihlattunsa rallitähti Jari-Matti Latvalan, 34, kanssa ei kuitenkaan päättynyt Mikon vaan Jari-Matin takia.
Maisa halusi kertoa Me Naisille oman versionsa eron syistä. Hänen mukaansa eron ensimmäiset merkit ilmestyivät jo tammikuussa pariskunnan ollessa lomamatkalla Keniassa.
– Lomalla sain sattumalta tietää asioita, joita en olisi ikinä uskonut Jari-Matista, Maisa kertoo Me Naisille.
– Sinä päivänä maailmani musertui täysin. Luottamus romuttui yhdessä hetkessä.
Maisan mukaan kyse oli pettämisestä.
– Olin kokenut pettämistä joskus teini-iän seurustelusuhteessa, mutta en koskaan aikuisiällä.
Maisa kertoo myös tulleensa keväällä raskaaksi ja saaneensa keskenmenon 12. viikolla. Hän joutui kolmeksi päiväksi Naistenklinikalle, mutta Jari-Matti ei Maisan mukaan pyynnöstä huolimatta halunnut tulla Tuurista hänen tuekseen.
Jari-Matti ei halunnut kommentoida eroaan Maisasta tarkemmin Me Naisille, mutta myöntää tehneensä itsekin virheitä.
– Jotkin virheet ovat sellaisia, että ne pystyy käsittelemään ja niistä pääsee yli, jotkin taas sellaisia, joita ei pysty käsittelemään, Jari-Matti toteaa eron syistä.
Sekä Maisa että Jari-Matti korostavat, että haluavat jatkaa ystävinä eron jälkeen.
Lähde: Me Naiset
Kuva: Instagram / Maisa Torppa
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti
- Huh, mitä rahastusta – totuus herttuatar Meghanin hilloista levisi julkisuuteen