Suomalaisten heinäkuun suosikkimatkakohteet – tuttujen joukossa yllättäjä
Suomalaiset matkailijat valtaavat heinäkuussa Berliinin, Rooman ja Tukholman kadut. Talven ja kevään aikana suomalaiset ovat varanneet maailman suurimman matkatoimiston Expedian kautta eniten kesämatkoja Berliiniin, tuttuun suosikkikohteeseen. Heinäkuun suosituimpien kohteiden lista on muutenkin täyttynyt suomalaisten tutuilla lempikohteilla, mutta rikkaalla pubikulttuurilla varustettu Dublin on uusi tulokas listalla. Kaupunkiin onkin tehty jopa kolmannes enemmän varauksia kuin vuosi sitten.
Viime kesästä suosiotaan on kasvattanut eniten kuitenkin Budapest, jonne varaukset ovat lisääntyneet jopa 42 prosenttia. Dublinin ja Budapestin ohella uusia nousijoita kesämatkailukohteissa viime vuoteen verrattuna ovat myös Wien ja Dubrovnik.
Suomalaiset ovat selvästi villiintyneet kesä-Portugaliin, sillä maahan heinäkuuksi Expedian kautta tehtävät matkavaraukset ovat viime vuoteen verrattuna lisääntyneet jopa 500 prosentilla.
– Portugaliin suomalaisia houkuttelevat upeat surffausmahdollisuudet, viehättävä Lissabon, huokea hintataso ja herkullinen ruoka. Myös kirkkaista vesistään tunnettu Kroatia on nousussa, sekä vehreitä vaellusmaisemia tarjoileva Irlanti, kommentoi listausta Expedia-brändin Pohjoismaiden markkinointijohtaja Susanne Svensson.
Lähde: Expedian varaustiedot, varausikkuna 1.11.2015–31.5.2016 verrattuna 1.11.2014–31.5.2015 ja matkustusaika 1.7.2016–31.7.2016 verrattuna 3.7.2015–2.8.2015.
Kuva: Wikimedia Commons
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan