Meri-Tuuli Väntsi keksi nerokkaan välipalan, joka valmistuu hujauksessa – katso ohje!
Monista television ruokaohjelmista tuttu Meri-Tuuli Väntsi on tehnyt mullistavan ruokakeksinnön, josta tuli välittömästi kestohitti hänen perheessään.
– Aviomieheni on edelleen sitä mieltä, että tämä keksimäni välipala on yksi mullistavimmista ideoistani, Väntsi kirjoittaa blogissaan Kodin Kuvalehden verkkosivustolla.
Jaakko Väntsi on täysin oikeassa, sillä kyseessä on herkullinen lämmin välipala, joka on todella helppo valmistaa ja lämmittää leivänpaahtimessa. Meri-Tuuli Väntsin ideoima leivänpaahditortilla valmistetaan siten, että tortillan yhteen puolikkaaseen laitetaan juustoa ja muita täytteitä, esimerkiksi leikkelettä, paprikaa ja muita ohueksi suikaloituja vihanneksia. Sitten tortilla taitetaan puoliksi ja vielä kerran puoliksi. Täytteitä ei saa olla liian paljon, jotta kahteen kertaan taiteltu tortilla mahtuu paahtimeen.
Tortilla laitetaan leivänpaahtimeen taitospuoli alaspäin, jotta sulavat täytteet eivät valu paahtimeen. Täytteeksi ei tämän vuoksi voi laittaa juoksevia aineita, kuten salsaa.
– Kastikkeita voi laittaa, mutta ne kannattaa sivellä ohuesti. Jugurtti- ja maitotuotepohjaiset kastikkeet eivät toimi, sillä ne muuttuvat lämmetessään juokseviksi ja tekevät tortillasta märän, Väntsi ohjeistaa.
Kun tortilla pompsahtaa ulos paahtimesta, se on valmis nautittavaksi! Valmiin tortillan voi vielä halutessaan dipata salsaan tai sen päälle voi tursottaa vaikka srirachaa, kuten Meri-Tuulin aviomies mielellään tekee. Yksinkertaisen nerokas välipala maistuu erinomaisesti myös lapsille ja nuorille – kannattaa kokeilla!
Lähde: Oispa aina nälkä / Kodin Kuvalehti
Kuva: Facebook / Meri-Tuuli Väntsi
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet