
Antti Tuisku avautuu loukkaantumisestaan – ”Siitä alkoikin kilpajuoksu kellon kanssa”
Suomen eturivin artisteihin lukeutuva Antti Tuisku kertoo tuoreessa Instagram-postauksessaan loukkaantuneensa hiljattain.
Julkaisussaan Tuisku painottaa sitä, kuinka tärkeää on välillä pysähtyä iloitsemaan siitä, mitä tällä hetkellä pystyy tekemään.
– Note to self: jos voit liikkua, liiku. Koita myös muistaa nauttia siitä, äläkä pidä asioita itsestäänselvinä, Tuisku aloittaa postauksensa.
Loukkaantuminen tapahtui Tuiskun tanssitreeneissä.
– Mulle sattui 3vkoa sitten tanssiharjoituksissa haaveri, kun vasen polvi taittui hieman ”yli”. Magneettikuvauksissa näkyi pieni vaurio sekä eturistisiteessä, että rustossa, Tuisku kuvailee.
Myöhemmin selvisi, ettei kyse onneksi ollut mistään vakavasta.
– Ortopedin tarkempi tutkimus kuitenkin oli huojentava: mitään ei ole mennyt rikki niin, etteikö se kuntoutuisi itsestään, oikeanlaisella tekemisellä ja hetken levolla.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Tuiskua kuitenkin jännitti, ehtisikö hän saada polvensa kuntoon ennen kauan odotettua keikkakiertuettaan.
– Sit alkoikin kilpajuoksu kellon kanssa: ehdinkö lepuuttaa tarpeeksi jalkaa ennen kuin keikat starttaavat?
Viikonloppuna Tuisku pääsi kuin pääsikin iloitsemaan jalkansa paratumisesta.
– Kiitos oikeanlaisen hoidon ja hetken himmailun: livestream tehtiin jo terveellä jalalla ja tänään aamulla herätyskello soitti ja herätti minut ensimmäiselle, pitkälle peruskuntolenkille viikkoihin, Tuisku hehkuttaa.
– Ai tätä onnen määrää! hän jatkaa innoissaan.
Kohta Tuisku saa nähdä faninsa paikan päällä kasvokkain.
– Enää 5 päivää ja näen teidät vuosien tauon jälkeen LIVENÄ!!!
– Muistakaa ihmiset pysähtyä välillä fiilistelemään kaikkea sitä, mitä me VOIMME tehdä! Pian nähdään! Tuisku päättää postauksensa.
Lue myös:
Antti Tuisku kamppailee terveyshuolien kanssa: ”Oon ollut useamman viikon tosi väsynyt”
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Antti Tuisku paljasti vatsalihaksensa: mies on kuin veistos – kuva
- Avioero! Petri Tykkä haki avioeroa – lue millaiset terveiset hän kirjoitti Karita-vaimolle
- Seiska: Stefan Therman vauhdissa Virossa – haastoi riitaa ja raivosi
- Iidasta ja Archiesta tehtiin pilalaulu: ”Archie muistelee kesää, kun sai Iidalta p*sää”
- 47 vuotta täyttäneen Karita Tykän haikea päivitys: ”Mitään en enää pidä itsestäänselvyytenä”
- Helmi Loukasmäki yllättää julkaisullaan – tunnistatko dramaattisesta kuvasta?
- Seiska: Elli Haloo kohotutti kulmakarvoja Tavastialla
- Kuin Disney-prinsessa! Iida Vainio julkaisi kuvan morsiusmekossa – Archie: ”Yksi miljoonasta”
- Kasinorakastajan blogi: Money Train 4 – Viimeinen rahajuna, paras rahajuna
- Tällainen on Emmi Granlundin odotettu kappale: ”Tarjoaa parantavia taajuuksia”
- Seiska: tässä on Sanna Marinin uusi rakas – tapasi miehen jo pari vuotta sitten
- Marika Fingerroos auton kyydissä vako esillä – ”Nythän on lämmin”
- Kuvankaunis Jennika Vikman muuntautui siskokseen: ”Erika ei päässy ite ni esitin häntä”
- Erika Vikman jälleen kuumana: poseerasi bussin edessä pakarat vilkkuen
- Hui! Onko Erika Vikmanin bussin kyljessä kaksi luodinreikää? – kuva
- Hui! Shakiraa uhkaa jopa 8 vuoden vankeustuomio – tässä syy
- Maria Veitola tyrmäsi PS nuoriso ry:n somevideon: ”Hirveä video”
- Jasmin Voutilainen olisi täyttänyt tänään 28 vuotta – tilille tehtiin koskettava päivitys
- Marika Fingerroos laittaa ruokaa videolla – rintavarustus meinasi pursakahtaa kulhoon
- Tältä julkisuudesta kadonnut Sara La Fountain, 42, näyttää nykyään – aivan kuin parikymppinen!