Tänään julkaistu musiikkivideo jatkaa Spektin aikaisemmiltakin musiikkivideoilta tuttua Spektistanin tarinaa.
Lahjakas muusikoista ja näyttelijöistä koostuva näyttelijäryhmä kruunaa Suomen Rautatiemuseon kauniissa ympäristössä kuvatun videon. Rooleissa nähdään useita tunnettuja artisteja ja näyttelijöitä, kuten Arman Alizad, Aku Hirviniemi, Jimi Constantine ja Salatuista Elämistä tuttu näyttelijä Oona Kare.
Video on saanut inspiraationsa 1800-luvun loppuun sijoittuvasta Sherlock Holmes salapoliisisarjasta. Kameran takana loistava Vaisto Creativen tuotantotiimi.
– Oli äärimmäisen hauskaa päästä pitkästä aikaa taas tekemään musiikkivideota! Toivon että fanit odottavat lopputulosta yhtä paljon kuin minä, hehkuttaa Spekti.
– Aiemmissa videoissa on seurattu muun muassa Spektistanin diktaattorin edesottamuksia. Nyt puolestaan ”Etsivä Näätä – Tapaus junassa” –nimisellä videolla pääosissa ovat Etsivä Näätä ja hänen apurinsa Tohtori Myyrä, jatkaa Spekti.
Spektin aikaisemmat musiikkivideot ovat keränneet hurjat määrät katselukertoja. ”Juomalaulu”-musiikkivideo on saavuttanut YouTubessa 7,6 miljoonaa katselua ja ”Macho Fantastico” -musiikkivideota on katsottu noin 6 miljoonaa kertaa.
Trilogia-yhtyeessä alalla aloittaneen Spektin kuusivuotinen sooloura on ollut menestyksekäs. Mies on myynyt platinaa sinkuillaan ”Teen Mitä Haluun” ja ”Macho Fantastico”, sekä tuplaplatinaa sinkullaan ”Juomalaulu”. Singlet ”Flipperi”, ”Räikkösluokan Jahti”, ”Eniten Vituttaa Kaikki” ja ”Vinkkii DJ:lle” ovat myös ylittäneet reilusti kultarajan. Räppärin molemmat sooloalbumit Diktaattorimies ja Macho Fantastico ovat molemmat myyneet kultaa.
Viime vuonna Spekti julkaisi liudan Spotifyssa menestyneitä hittibiisejä. ”Himmee Bossi feat. Vilma Alina”, ”Huomisen Huolia feat. Tasis” sekä ”Vaikka Väkisin feat. Niila” ovat striimanneet yhteensä lähes 4 miljoonaa kertaa. Spekti biisejä on striimattu Spotifyssa reilut 31 miljoonaa kertaa.
Alla musiikkivideo uudesta biisistä ”Juna feat. Tasis”.