Aviciin viimeinen albumi on julkaistu
Ruotsalaisen säveltäjän ja tuottajan Aviciin (Tim Bergling) kuolemasta on kulunut yli vuosi. Juuri ennen kuolemaansa Avicii työsti uutta musiikkia, jota on nyt julkaistu postuumisti hänen perheensä toiveesta. Lähes valmiiden kappaleiden viimeistelystä vastasivat tuottajat, jotka olivat työstäneet Aviciin kanssa aikaisempiakin levyjä. Viime viikolla julkaistun TIM-albumin nimen päättivät artistin vanhemmat.
Avicii oli ehtinyt saattaa loppuun 90 % albumin raidoista ennen kuolemaansa. Esimerkiksi kappaleen ”Heaven” Tim ja Chris Martin tekivät yhdessä jo 2014 ja Tim viimeisteli sen vuonna 2016. ”Heart Upon My Sleeve (feat. Imagine Dragons)” -kappaleen viimeinen säkeistö lisättiin Aviciin kuoleman jälkeen.
Ensimmäinen single ”S.O.S.” julkaistiin huhtikuun alussa. Sen saattoivat loppuun Albin Nedler ja Kristoffer Fogelmark. Avicii oli suunnitellut kappaleen vokalistiksi ”Wake Me Up” -hitistä tuttua Aloe Blaccia ja tätä visiota kunnioittaen tuottajakaksikko pyysi laulajan mukaan kappaleelle.
”S.O.S.” -kappale on striimannut maailmanlaajuisesti 250 miljoonaa kertaa eri suoratoistopalveluissa. Suomessa se on saavuttanut miltei platinarajan. ”S.O.S.” on tällä hetkellä suomalaisten radioiden toiseksi soitetuin kappale.
Tuoreella albumilla vierailee muun muassa aikaisemmin mainittu Imagine Dragons ja ruotsalaiskaksikko Vargas & Lagola. Kappaleita on ollut tekemässä alun perin muun muassa Chris Martin, Tom Petty ja Salem Al Fakir.
Albumin tuotot ohjataan artistin vanhempien perustamalle Tim Bergling Foundationille. Säätiö keskittyy mielenterveysongelmien hoitoon sekä itsemurhien ehkäisyyn.
Alla video levyn taustoista – ”The Story Behind the Album TIM”.
Tim Bergling, 1989 – Forever
‘”I will never let go of music – I will continue to speak to my fans through it”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Luottovakuutus auttaa yrityksiä hallitsemaan riskejä kotimaassa ja kansainvälisesti
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Salatut elämät päättyy shokkiin!