BB-Kristiina kritisoi rajusti Anna Abreun kappaleen sanoja – näin Abreu vastasi!
Vuoden 2020 Big Brotherissa toiseksi tullut Kristiina Jönkkäri aloitti Instgramissa keskustelun liittyen Anna Abreun uuden kappaleen 20 Ave Mariaa sisältöön.
Kappaleen kertosäkeessä sanotaan muun muassa seuraavasti: Helpompi pyytää anteeksi, Ku en mä saa sulta lupaa, Oot torjunu mua tarpeeksi, Siks kosken sua salaa.
Kristiinan mukaan kappaleen sanoituksista saa helposti sen käsityksen, että siinä annetaan lupa koskettaa toista ilman tämän suostumusta.
Pian keskusteluun otti osaa myös itse Anna Abreu, joka selitti oman näkemyksensä sanoituksesta sekä siitä mistä sai inspiraation kappaleeseen.
– Kyseessä ei ole mikään seksuaalinen kosketus mitä tässä tarkoitetaan. Päässäni on tätä biisiä kirjoittaessani ollut tilanne, jossa on ikävä toisen kosketusta. Ei missään nimessä mikään seksuaalinen pakottaminen tai toisen rajojen rikkominen, Abreu vastasi.
– Hienoa kun näistä asioista puhutaan ja on tärkeää tuoda epäkohtia esille, mutta taiteessa välillä asiat tulkitaan eri tavalla kuin artisti on itse tarkoittanut.
Abreu lisäsi vielä, että sai kappaleeseen inspiraation kirjasta, jossa kuolemaantuomittu vanki ei ole koskettanut toista ihmistä vuosiin ja on unohtanut miltä kosketus tuntuu.
Voit katsoa Anna Abreun 20 Ave Mariaa -kappaleen videon alta.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös:
Anna Abreu julkaisi upeita bikinikuvia – nauttii helteistä kuin Mariah Carey!
Anna Abreu kritisoi kovin sanoin median otsikointia: ”Vuosia näitä katsoneena ei vaan enää jaksais!”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa