Suomalaisfanien kestosuosikki Bon Jovi saapuu jälleen konsertoimaan Helsingin Olympiastadionille kesäkuun 17. päivä. Yhtyeen kotipaikan ja hittialbumin innoittamana Hotels.com kartoitti parhaat matkavinkit New Jerseyyn.

Rannikon kodikkuutta

Muutama vuosi sitten Bon Jovi osallistui Jerseyn alueen turisminedistämiseen antamalla mainoskampanjan käyttöön kappaleen Who says you can’t go home. Mainosvideoissa nostettiin esiin Jersey Countyn maaseutua, rannikkoa ja kodikasta tunnelmaa. Jerseyn rannikolla lapsiperheiden ja lastenmielisten kannattaa suunnata Point Pleasant Beachille, missä hienon hiekkarannan lisäksi voi viihtyä huvipuistossa, merimaailmassa tai antiikkiostoksilla rantakadulla. Quality Inn Point Pleasant sijaitsee aivan rantakadun tuntumassa. Kahden tähden hotellin hinnat alkaen 57 euroa.

Hyväntekeväisyyttä ja hyvää ruokaa

Jon Bon Jovin perustamalla hyväntekeväisyysjärjestöllä Soul Foundationilla on mielenkiintoinen hanke meneillään. Järjestö on perustanut New Jerseyn Red Bankiin ravintolan vähävaraisille. Ajatuksena on, että ravintolassa saa maksaa annoksestaan sen verran kuin kykenee. Jos rahaa ei ole lainkaan, voi maksun sijaan antaa aikaansa ruoanjakelutyöhön.

Kesän aikana Red Bankissa järjestetään lounasaikaan puistokonsertteja joen rannalla sekä muun muassa ruoka ja viini -tapahtumia, joissa voi tutustua myös New Jerseyn alueen viineihin. Molly Pitcher Inn -hotelli tarjoaa erinomaisen sijainnin ja hienon näköalan joelle. Kolmen tähden hotellin hinnat alkaen 99 euroa.

Konsertteihin New Meadowlands -stadionille
Helsingin konsertti on osa viime vuonna Yhdysvalloissa alkanutta Circle-maailmankiertuetta. Yhdysvalloissa kiertueen huippukohtia viime kesänä oli uuden Meadowlands-stadionin neljä peräkkäistä konsertti-iltaa. Bon Jovi sai kunnian olla ensimmäinen esiintyjä kotikaupunkinsa uudella areenalla. Kesän 2011 konsertteihin stadionilla kuuluu U2:n 360º Tour, jota kannattaa matkata katsomaan, jos jäi ilman lippua viime kesän Helsingin konsertteihin.

Sheraton Meadowlands Hotel and Conference Centre sijaitsee kätevästi stadionin vieressä, ja sieltä käsin on helppoa tehdä päiväretki myös läheiseen New Yorkiin. Neljän tähden hotellin hinnat alkaen 75 euroa.

    •    Hinnat ovat esimerkkejä kahden hengen huoneesta per yö.
    •    Hinnat on tarkistettu 26.5.2011, joten muutokset ovat mahdollisia.

LUE MYÖS: