Cheekin uusi albumi julkaistaan ensi viikolla
[jwplayer]http://youtu.be/OshkgpgZn68[/jwplayer]
Suomalaisen hiphopin kiintotähti Cheek julkaisee uuden Sokka irti -albuminsa 18. huhtikuuta. Levyn ensimmäisen singlen Pyrkiny vähentää feat. Spekti musiikkivideo on kerännyt Youtubessa lähes miljoona katselukertaa. Myös tuore sinkku, albumin nimiraita Sokka irti on saanut erittäin hyvän vastaanoton: kappale kipuaa Suomen radiosoittolistalla kovaa vauhtia kohti kirkkainta kärkeä ja on ollut myös iTunesin singlelistan ykkösenä. -Uskon onnistuneeni siinä mitä lähdin levyä tehdessä tavoittelemaan. Se on turboahdettu soundtrack kesää varten, en säästellyt mitään. Sokka irti on niin soundillisesti kuin lyriikoiltaankin kuin isku päin pläsiä. Jotain uutta, tuoretta ja röyhkeetä, Cheek eli Jare Tiihonen luonnehtii uutta albumiaan.
Useita kultalevyjä myynyt sekä Emma-palkittu Cheek on ollut viime vuodet yksi Suomen menestyneimmistä ja eniten keikkailevista artisteista.
Cheekin levynjulkaisukeikka järjestetään The Circuksessa Helsingissä lauantaina 21.4.
Sokka irti –kappalelista:
01 Liiga Music
02 Sokka Irti
03 Kyyneleet feat Sami Saari
04 Syypää Sun Hymyyn feat Yasmine Yamajako
05 Ei Oikotietä
06 Pyrkiny Vähentää feat Spekti
07 Ne Tekee
08 2012
09 Jehu
10 Liian Viilee
11 Anna Mä Meen feat Jonne Aaron
12 Ohituskaistalla feat Mikael Gabriel
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin