Katso tästä Haloo Helsinki! kiertuepaikkakunnat
Yksi tämän hetken suosituimmista suomirockyhtyeistä Haloo Helsinki! on julkaissut syksyn kiertuepaikkakunnat. Luvassa on kattava konserttisalikiertue, joka starttaa 10. lokakuuta Mikkelin Mikaelista. Kiitos ei ole kirosana -kiertue käsittää 11 konserttisalikeikkaa sekä 12 klubikeikkaa.
Haloo Helsinki! julkaisee viidennen studioalbuminsa Kiitos ei ole kirosana 3. lokakuuta. Levyn sävellykset ovat yhtyeen käsialaa ja sanoituksista vastaa Elli Haloo. Albumin tuottivat Rauli Eskolin ja Gabi Hakanen.
Levyn ensimmäinen single Beibi keikkuu radiolistojen kärjessä. Single kohosi myös iTunesin ladatuimmaksi ja Spotifyn kuunnelluimmaksi kappaleeksi yhdessä viikossa. Artikkelin yläosassa on katsottavissa Sami Joensuun ohjaama musiikkivideo kappaleesta.
Haloo Helsinki! on vakiinnuttanut jykevän aseman suomirockin kentässä positiivisella energiallaan, musiikillaan ja karismallaan. Yhtyeellä on takana yli 500 keikkaa, se on julkaissut 16 singleä, neljä albumia ja oli sekä radioiden soitetuin kotimainen artisti, että vuoden kuunnelluin artisti Spotifyssa vuonna 2013. Bändin kaksi viimeisintä albumia ovat olleet myyntimenestyksiä. III-albumi (2011) on myynyt platinaa (yli 30 000 kpl) ja viimeisin albumi Maailma on tehty meitä varten (2013) on myynyt tupla-platinaa (yli 40 000 kpl).
Kiitos ei ole kirosana -kiertue:
10.10 Mikkeli, Mikaeli (konserttisali)
11.10 Kuusankoski, Kuusankoskitalo (konserttisali)
17.10 Pori, Promenadisali (konserttisali)
18.10 Hämeenlinna, Verkatehdas (konserttisali)
19.10. Jyväskylä, Paviljonki (konserttisali)
24.10. Ikaalinen, Action Night
25.10 Turku, Logomo (konserttisali)
30.10. Silja Line, Baltic Princess
07.11. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
08.11. Kalajoki, Merisärkkä
13.11 Järvenpää, Järvenpää-talo (konserttisali)
14.11 Savonlinna, Savonlinnasali (konserttisali)
15.11. Kuopio, Jäähalli (I Love Kuopio 2014)
20.11 Imatra, Kulttuuritalo Virta (konserttisali)
21.11. Vuokatti, Holiday Club (Winter Open 2014)
22.11. Jämsä, Himos Areena
28.11. Kauhava, Hotelli Kauhava
29.11. Oulu, Ouluhalli (Rotuaari Piknik 2014)
4.12. Tampere, Tampere-talo (konserttisali)
05.12. Laukaa, Peurunka Areena
9.12. Lahti, Sibeliustalo (konserttisali)
13.12. Helsinki, The Circus (ikärajaton)
13.12. Helsinki, The Circus (K-18)
Kiitos ei ole kirosana -levyn kappaleet
1. Köpis 2012
2. Beibi
3. Nainen jonka ympärille tuolit tuodaan
4. Kiitos ei ole kirosana
5. Vihaan kyllästynyt
6. Kuussa tuulee
7. Pulp Fiction
8. Ihmisen kuvat
9. Kevyempi kantaa
10. Teräslinnut
11. Go Saimaa
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”