Hittiainesta? Katri Ylander julkaisi hienon uuden kappaleen – kuuntele täältä!
Viime vuoden lopulla viiden vuoden musiikillisen hiljaisuuden ”Sinä pärjäät” –singlellään katkaissut Katri Ylander on julkaissut uuden hienon singlen.
”Sano mulle jotain kaunista” –kappaleen on Katrille säveltänyt Antti Kleemola, jonka tekemiä biisejä ovat Katrin lisäksi levyttäneet mm. Suvi Teräsniska, Laura Voutilainen, Pate Mustajärvi, Paula Koivuniemi ja Yö. Kauniin kappaleen tekstin on kynäillyt kirjailija Inka Nousiainen, jonka kirjoittamia tekstejä on aiemmin kuultu myös mm. Jenni Vartiaisen, Lauri Tähkän ja Jesse Kaikurannan esittäminä. ”Sano mulle jotain kaunista” –singlen julkaisi KHY Suomen Musiikki Oy.
Kuuntele alta Katrin kaunis ja tarttuva uusi kappale!
Biisin voi kuunnella myös Spotifyssa.
Katri kokee uuden kappaleen vahvasti omakseen.
-Minulle teksti kertoo siitä, miten elämän väistämättömien muutosten keskellä ihminen on usein peloissaan ja kaipaa synkimmillä hetkillä kauniita sanoja toiselta ihmiseltä. Kappale muistuttaa myös siitä, miten tärkeää on muistaa elää, vielä kun olemme täällä. On ilo päästä tulkitsemaan Inkan ja Antin yhteistyön koskettava lopputulos!
Antti Kleemola ja Inka Nousiainen ovat aiemminkin tehneet yhdessä musiikkia Katrille ja halusivat tehdä yhdessä Katrille uuden kappaleen.
– Olin odottanut jo pitkään että pääsisi taas säveltämään Inkan hienoa lyriikkaa Katrille, joka on yksi lempilaulajistani Suomessa. Edellisestä yhteistyöstä oli vierähtänyt monta vuotta. Tätä tehdessä oli kutkuttavaa ajatella, että nämä sävelet saa kuulla pian sielukkaalla tarinankertojan äänellä. Henkilökohtainen suosikkikohtani on biisin c-osa ja Katrin korkeat äänet siinä. Se jokin taika, kun sanat ja melodia ovat yhtä, kommentoi Antti Kleemola.
– Teksti syntyi jo useampi vuosi sitten aika tajunnanvirranomaisesti. Lähtökohtana oli helposti huolestuvan ihmisen mielenmaisema. Ja kyllähän niitä huolia riittää, aiheettomia ja aiheellisia. Hetki on hauras, mutta elämää haluaa kuitenkin elää, kertoo Inka Nousiainen ajatuksistaan tekstin suhteen.
Katri Ylander tuli tunnetuksi vuonna 2005 Idols– kilpailusta, jossa hän sijoittui toiseksi. Katrilta on julkaistu neljä albumia: Katri Ylander (2006), Kaikki nämä sanat (2007) ja Valvojat (2009) sekä Katri Ylander & Yksinäinen Yhtye –nimellä Uusi maa (2013).
Lisäksi häneltä löytyy kokoelmalevy Maailman ihanimmat (2011). Levyiltä julkaistujen hittien joukossa radioissa soivat yhä mm. ”Mansikkamäki”, ”Välitunnilla”, ”Valehdellaan”, ”Kaikki nämä sanat”, ”Maailman ihanin” ja ”Nyt”.

LUE MYÖS:
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta