IL: Lapsitähti Jordy ihastutti 90-luvulla – tältä tähti näyttää nyt
Rankalaisesta Jordy Lemoinesta tuli kertaheitolla kuuluisa kun jättihitti Dur dur d’être bébén julkaistiin vuonna 1992.
Suloinen pellavapäinen Jordy oli vain neljävuotias kun kappale nousi listoille ympäri maailmaa. Suomessakin se ylsi single-listalla toiseksi. Pientä Jordyä vietiin paikasta toiseen ja pyöritys oli sitä luokkaa, että viranomaiset joutuivat toppuuttelemaan tämän esiintymisiä.
Jordyn sinkkua ja esikoisalbumia Pochette Surprise -myytiin yli viisi miljoonaa kopiota ympäri maailmaa ja hänestä yritettiin tehdä myös filmitähteä. Julkisuudessa heräsi tuolloin epäilyksiä, että vanhemmat yrittävät vain hyötyä Jordystä. Myöhemmin kävi ilmi etteivät epäilykset olleet aiheettomia.
Jordyn vanhemmat riitautuivat pojan rahojen takia ja erosivat. Äiti olisi halunnut pitää rahat tilillä, isä puolestaan halusi käyttää niitä. Lapsitähteys päättyi vuonna 1996, mutta riitely jatkui.
Voit katsoa kuvan aikuisesta Jordysta alta. Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Jordy kertoo vuonna 2006 ilmestyneessä elämäkerrassaan Je Ne Suis Plus Un Bébé ( En ole enää mikään vauva) katkaisseensa välit isäänsä Claude Lemoineen. Hän syyttää kirjassa isänsä tuhlanneen kaikki hänen rahansa. Isä taas väittää Jordyn äidin Patricia Clergetin olleen kaiken takana. – Isäni valehteli vuosien ajan. Hän on manipuloinnin mestari, Jordy tilittää kirjassaan. Jordy oli poissa julkisuudesta yli kymmenen vuotta. Vuonna 2005 hän kuitenkin esiintyi ranskalaisessa tosi-TV-ohjelmassa La Ferme Célébrités ja voitti sen. Hän syytti myös CBS-levy-yhtiötä maksamatta jääneistä korvauksista ja voitti oikeustaiston vuonna 2009. Levy-yhtiö tuomittiin maksamaan Jordylle 820 000 euron korvaukset joiden avulla hän pystyi maksamaan opintonsa ja tekemään harrastepohjaista musiikkia. Nykyään 32 vuotias Jordy on naimisissa ja hänellä on Marion vaimonsa kanssa vuonna 2017 syntynyt poika. Voit katsoa Dur dur d’être bébé musiikkivideon alta. Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä. https://www.youtube.com/watch?v=_jhFFh98xWQ Lähde: Iltalehti Kuva: YouTube
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Iida Vainio rikkoi vihdoin somehiljaisuuden
- Kuningas Charles raivoissaan – Ex-prinssi Andrew saatetaan laittaa asuntovaunuun