Irina juhlakiertueelle – katso täältä paikat ja päivämäärät
Irinan Vahva-debyyttialbumin julkaisusta ja ensimmäisistä keikoista tulee tänä vuonna kuluneeksi 15 vuotta.
Lähes tuhat keikkaa uransa aikana tehnyt Irina starttaa juhlavuoteen 25 konserttia ympäri Suomen kattavalla kiertueella. Kiertueen kynnyksellä on luvassa myös uutta musiikkia, sillä Irina on viettänyt viimeiset kuukaudet studiossa valmistellen seuraavaa albumiaan.
Platinaa myynyt Vahva pysyi aikoinaan Suomen virallisella albumilistalla yhtäjaksoisesti 24 viikkoa. Tulevalla kiertueella kuullaan Vahvan hittejä, mutta myös läpileikkaus Irinan menestyksekkään uran muusta tuotannosta sekä ensisoittonsa livenä saavia uusia biisejä.
– Muistan miten haaveilin Vahvaa tehdessämme, että voi kunpa minulla vielä jonain päivänä olisi monta levyä julkaistuna ja paljon kappaleita, joita ihmiset osaisivat laulaa mukana. Vahva lähti julkaisunsa jälkeen elämään ihan omaa huikeaa elämäänsä ja sain sen mitä olin toivonut nopeammin kuin olin osannut edes ajatella, Irina kommentoi.
– Vahva oli nimensä mukaisesti vahva startti ja pohja sen jälkeen julkaistuille levyille, sillekin jota nyt työstämme, sekä myös keikoille. Moni Vahvan aikana mukaan hypännyt on mukana edelleen. Siitä jos mistä olen hurjan kiitollinen ja onnellinen.
Alla kaksi suosittua Irinan musiikkivideota, ”Vahva” ja ”Pokka”.
Vahva-juhlakiertue:
– pe 01.03. Heinola, Ravintola Vapari – la 02.03. Kerava, Crazy day-tapahtuma – pe 08.03. Seinäjoki, Rytmikorjaamo w/Mira Luoti – la 09.03. Jämsä, Himos Areena – pe 15.03. Sirkka, Hullu Poro Areena – la 16.03. Yksityistilaisuus – pe 22.03. Turku, M/S Viking Grace – pe 29.03. Vantaa, Shamrock – la 30.03. Anjala, Mari’s Coffee – pe 05.04. Tahkovuori, Ravintola Piazza – la 06.04. Joensuu, Ilona – ma 08.04. Laukaa, Peurunka Areena – pe 12.04. Hämeenlinna, Suistoklubi – la 13.04. Rauma, Kulttuurikuppila Brummi – to 18.04. Kajaani, Lammen Loiskeet etkot – pe 19.04. Jyväskylä, London – la 20.04. Kotka, Hotelli Leikari – pe 26.04. Pori, Punainen Kukko – la 27.04. Vaasa, WS Arena – to 02.05. Helsinki-Tukholma, MS Gabriella – la 04.05. Helsinki, On The Rocks – pe 10.05. Helsinki-Tallinna, M/S Finlandia – la 11.05. Espoo, Sellosali (”Laulun takaa”-klubi) – la 11.05. Tuusula, Krapin Paja – la 18.05. Luumäki, Hotelli Salpa Kuva: Lars JohnsonLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”