Viime kesän AD/DC-spektaakkelin jälkeen Hämeenlinnan Kantolan tapahtumapuistoon on jälleen tulossa metallista ryminää, kun kaikkien aikojen suurimpiin metallibändeihin lukeutuva Iron Maiden saapuu ensi kesänä useamman vuoden tauon jälkeen Suomeen.
Tänä syksynä Suomessakin listaykköseksi nousseen The Book of Souls -albuminsa julkaissut rocklegenda esiintyy keskiviikkona 29. kesäkuuta Hämeenlinnan Kantolan tapahtumapuistossa osana laajamittaista maailmankiertuettaan. Lipunmyynti konserttiin käynnistyy maanantaina 9. marraskuuta Lippupalvelussa.
The Book of Souls -maailmankiertueellaan Iron Maiden kiertää valtavalla Boeing 747-400 jumbojetillä, nimeltään Ed Force One. Pilottina toimii yhtyeen solisti Bruce Dickinson, ja jetin matkassa kulkee sekä bändi, henkilökunta että yli 12 tonnia tuotantokalustoa. Lentomatkaa tulee yli 90 000 kilometriä kiertueen yltäessä 35 maahan.
– Emme malta odottaa, että pääsemme kiertueelle. Maiden suorastaan nauttii kiertueellaolosta ja fanien tapaaminen on meille kaikkein tärkeintä. Kun aloitamme kiertueen Yhdysvalloista helmikuun lopulla, tulee kuluneeksi 19 kuukautta viimeisestä Sonisphere-keikastamme Iso-Britanniassa, joten alamme todella olla valmiita. Tulee olemaan hienoa nousta uuteen Jumbo Ed Force Oneen crewn ja kamojemme kanssa ja suunnata lavoille ympäri maailman, kertoo Bruce Dickinson.
– Emme toki ole vielä päättäneet settilistan sisältöä, emmekä päätäkään ennen kuin aloitamme kiertueharjoitukset, mutta odotamme kovasti, että pääsemme soittamaan uusia biisejä livenä. Erityisesti koska levytys tehtiin niin pitkälti livenä. On kuitenkin aikaa siitä kun näimme teidät kaikki, joten olen varma, että mukaan mahtuu paljon myös vanhempia fanien suosikkeja. Uskon, että fanit tulevat ilahtumaan siitä, mitä meillä on mielessä. Olemme parhaillaan suunnittelemassa uuden shown sisältöä, joten voin luvata, että työskentelemme erittäin kovasti tuodaksemme teille jotain todella ainutlaatuista ja sydämellä tehtyä! Te todellakin ansaitsette sen kärsivällisyydestänne, Dickinson jatkaa.
The Book of Souls on yli 90 miljoonaa levyä myyneen Iron Maidenin 16. studioalbumi ja samalla bändin ensimmäinen tupla-studioalbumi. Albumi on myynyt Suomessa kultaa ja se piti julkaisunsa aikaan hallussaan albumilistan ykkössijaa kaksi viikkoa putkeen. Albumi nousi listaykköseksi yhteensä 24 maassa: Argentiina, Itävalta, Belgia, Brasilia, Kroatia, Tsekin tasavalta, Suomi, Saksa, Kreikka, Unkari, Israel, Italia, Japani, Meksiko, Alankomaat, Norja, Puola, Portugal, Serbia, Slovenia, Espanja, Ruotsi, Sveitsi ja Iso-Britannia. Lisäksi albumi nousi ykköseksi 19 maassa, joissa julkaistaan listauksia enää ainoastaan digitaalisista myynneistä: Bolivia, Bulgaria, Chile, Kolumbia, Costa Rica, Ecuador, El Salvador, Guatemala, Intia, Liettua, Luxemburg, Nepal, Nicaragua, Panama, Papua Uusi-Guinea, Paraguay, Peru, Romania, Slovakia. Albumi nousi listakakkoseksi Australiassa, Kanadassa, Tanskassa, Ranskassa, Irlannissa ja Uudessa-Seelannissa, ja listakolmoseksi Turkissa sekä neloseksi Yhdysvalloissa ja Etelä-Afrikassa.
– Totesimme viime kesänä Kantolan tapahtumapuiston loistavaksi konserttipaikaksi. Olemme iloisia päästessämme esittelemään Iron Maidenille uuden konserttipuiston. Yhtyeen keikka tulee olemaan yksi ensi kesän suurimmista rockkonserteista, kertoo konserttijärjestäjä Live Nation Finlandin pääpromoottori Scott Lavender. Iron Maiden on esiintynyt Suomessa viimeksi vuonna 2013, tuolloin Helsingissä Olympiastadionilla. Ensi kesän Hämeenlinnan konserttiin odotetaan yli 30 000 Iron Maiden -fania.
Tapahtuman nettisivut on avattu osoitteessa www.ironmaidenfinland.fi ja lisää tietoa tapahtumapaikasta löytyy www.kantolaan.fi.
Iron Maiden Lineup 2015-
KONSERTTI
Iron Maiden (UK) – The Book of Souls World Tour
Ke 29.6.2016 Kantolan tapahtumapuisto, Hämeenlinna
Portit avataan klo 16
LIPUT
Myyntiin ma 9.11.2015 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 82,50 euroa Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600 10 800 (1,98 €/min + pvm) ja verkkokaupasta www.lippupalvelu.fi
Fan club ennakkomyynti ma 4.11. klo 10 – la 7.11. klo 18, lisätiedot: www.ironmaiden.com
American Express -ennakkomyynti kortinhaltijoille ti 5.11. klo 9 – la 7.11. klo 18, lisätiedot: www.americanexpressliput.fi

  • Uusi Ed Force One kuljettaa bändin, crew’n ja yli 12 tonnia kalustoa kuudelle mantereelle.
  • Yhtye vierailee tällä kiertueella 35 maassa, mm. ensimmäistä kertaa Kiinassa ja El Salvadorissa. Lentomatkaa tulee yhteensä yli 90 000 kilometriä.
  • Bruce Dickinson on aloittanut koulutuksensa 747-pilotiksi. Hän käyttää omistamansa Cardiff Aviationin lentosimulaattoria Walesissa.
  • Ed Force One tullaan jälleen kustomoimaan ulkopuolelta Iron Maidenin logolla ja uuden albumin artworkilla. Koska 747 on niin suuri, tarvitaan sisäpuolelle vain pieniä muokkauksia, sillä koko tuotantokalusto mahtuu koneeseen rahtina.
  • Uusi albumi ”The Book of Souls” nousi listaykköseksi 24 maassa: Argentiina, Itävalta, Belgia, Brasilia, Kroatia, Tsekin tasavalta, Suomi, Saksa, Kreikka, Unkari, Israel, Italia, Japani, Meksiko, Alankomaat, Norja, Puola, Portugal, Serbia, Slovenia, Espanja, Ruotsi, Sveitsi ja Iso-Britannia. Lisäksi albumi nousi ykköseksi 19 maassa, joissa julkaistaan listauksia enää ainoastaan digitaalisista myynneistä: Bolivia, Bulgaria, Chile, Kolumbia, Costa Rica, Ecuador, El Salvador, Guatemala, Intia, Liettua, Luxemburg, Nepal, Nicaragua, Panama, Papua Uusi-Guinea, Paraguay, Peru, Romania, Slovakia. Albumi nousi listakakkoseksi Australiassa, Kanadassa, Tanskassa, Ranskassa, Irlannissa ja Uudessa-Seelannissa, ja listakolmoseksi Turkissa sekä neloseksi Yhdysvalloissa ja Etelä-Afrikassa.