Jannika B raivostui keikan tapahtumasta, pahoitteli sitten käytöstään: ”Ehkä olisi pitänyt jättää tämä ’kiristys’ pois”
Apulannan keulakuvan Toni Wirtasen vaimo, laulajatähti Jannika B oli lauantaina keikalla Sastamalassa Ellivuori-laskettelukeskuksessa ja sai keikan jälkeen kuulla, että hänen naispuolisen teknikkonsa kimppuun oli käyty keikan yhteydessä.
Jannika avautui tilanteesta Instagramissa, jossa hän kertoi kuvatekstissä tapahtuneesta.
– Keikka oli super, mutta valitettavasti sain bussissa kuulla, että henkilökuntani, ja vieläpä naispuolisen teknikkoni kimppuun oltiin käyty. Sydämeni särkyy. Sama henkilökunta, joka on juuri tehnyt kaikkensa, että teillä – yleisöllä olisi hyvä olla. Mikä helvetti teitä urpoja vaivaa?
Hän myös uhkaili julkaisevansa kuvia häriköistä, elleivät he itse ilmoittautuisi hänen henkilökunnalleen anteeksipyynnön kera. Uhkaus sai kannustuksen lisäksi myös kritiikkiä kommenteissa.
– Varmaan tiedät et sä et saa julkaista kenenkään kuvia vaikka minkä rikoksen on tehnyt? Tämäkö on sit hyvä roolimalli kun yrittää kiristää näitä urpoja? Eli kiristys on ok?
– Jos nyt sivutetaan täysin itse asia mistä tässä on kyse niin juu, ehkä olisi pitänyt jättää tämä ”kiristys” pois. Mutta, onneksi se johti tilanteeseen missä tapahtunutta pahoiteltiin, ja josta me kaikki asianomaiset varmasti otimme opiksemme!😍
Myöhemmin Jannika lisäsi tekstiin, että tekijät olivat ottaneet yhteyttä ja pahoitelleet tapahtunutta. Samoin laskettelukeskus.
– Myös @ellivuoriresort on nyt pahoitellut tapahtunutta ja luvannut pitää huolen, että vastaavaa ei tapahtuisi. Kiitos. ❤️🙏
Alla kaksi kuvaa, joissa Jannika B pui laajamittaisesti tapahtunutta sekä esiintyvien taiteilijoiden turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä.
Lähde ja kuvat: Instagram / Jannika B
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”