Jesse Kaikurannan uusi kappale rohkaisee kiusaamisesta kärsivää
Jesse Kaikuranta julkaisee uuden singlen perjantaina 16.9. Kappaleen nimi on ”Surusilmä”. Teksti kannustaa pikkupaikkakunnan ahdistuksesta ja ulkopuolisuuden tunteesta kärsivää uskomaan itseensä ja parempaan tulevaisuuteen.
– Itse koulukiusattuna tiedän miltä tuntuu kokea itsensä ulkopuoliseksi ryhmästä. Silloin kun ei ole samalla tavoin tuntevaa ystävää elämä ahdistaa. Haluaisin valaa uskoa ja rohkeutta samankaltaisista kokemuksista kärsiville. Maailma voi paikan vaihdoksen jälkeen muuttua ihmeellisesti. Kun löytää samankaltaisia ystäviä elämä avartuu, löytää omat vahvuutensa, luottamus itseen ja ihmisiin kasvaa. Saara Törmä osasi taas kerran pukea ajatukseni sanoiksi hienosti Surusilmään, kertoo Jesse.
Surusilmän sävellyksestä vastaavat Aku Rannila, Petri Somer ja Henri Lanz.
Jesse Kaikuranta on valmistellut kolmatta levyään rauhassa useamman tuottajan ja biisintekijän kanssa.
– Kaksi ensimmäistä levyäni tehtiin lähes saman tiimin kanssa ja julkaistiin aika nopeassa tahdissa. Tuntui raikkaalta tutustua myös uusiin tekijöihin ja saada uutta näkökulmaa omaan tekemiseen. Levyn teemoissa käsitellään eroa ja luopumista, se on hyvinkin omakohtainen, kuvailee Jesse.
Tuleva kolmas albumi julkaistaan 4.11. ja se on nimeltään Jesse Kaikuranta. Tuplaplatinaan yltänyt debyytti Vie mut kotiin julkaistiin v. 2012 ja kakkoslevy Vaikka minä muutuin v. 2013. Levyiltä ovat jääneet elämään suuret hitit, kuten ”Vie mut kotiin”, ”Järjetön rakkaus” ja ”Vielä täällä”. Vahvojen kappaleidensa myötä Jesse on vakiinnuttanut asemansa suurten suomalaisten miestulkitsijoiden joukkoon. Hänen monisävyinen äänialansa ja vähäeleinen mutta taidokas tulkintansa on vertaansa vailla.
Kuva: Universal Music
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen