Juha Tapiolta uusi single "Paremmat päivät" – katso video!
[jwplayer]http://youtu.be/AwN9SnoZUUE[/jwplayer]
Paremmat päivät on toinen single Juha Tapion platinaa myyneeltä Lapislatsulia -albumilta.
Juha Tapion viime viikon perjantaina julkaistulta, jo platinaa myyneeltä Lapislatsulia –albumilta julkaistaan toisena singlenä kappale ’Paremmat päivät’. Levyn ensimmäinen singlenä julkaistu TSNEH (Tykkään susta niin että halkeen) on ollut Suomen radioiden soitetuimpia biisejä tämän syksyn aikana.
Lapislatsulia on suomalaisten sydämiin itsensä kymmenessä vuodessa laulaneen Juha Tapion kahdeksas studioalbumi ja sen on tuottanut Eppu Kosonen. Viisitoista vuotta kestäneellä urallaan kaksi tuplaplatinaa, kuusi platinaa ja yhden kultalevyn myynyt Juha Tapio esittelee tuoreella levyllä uusia puolia itsestään. Ahkerana keikkailijana tunnettu Juha Tapio on halunnut siirtää keikoilla mukana ollutta iloa ja energiaa myös levylle. Albumi onkin nauhoitettu pitkälti livesoittotilannetta matkien: iso bändi studioon ja nauhuri pyörimään. Lopputuloksena on rohkea levy, joka sisältää niin taitavaa parisuhdepoppia kuin suoranaista rokkaamistakin. Levyltä löytyy liki yhdeksänminuuttinen megateos Neil Young –vaikutteineen, stadionsoundia, koskettavaa tunnelmointia kuin ilonpitoakin.
Marraskuussa alkavan konserttisalikiertueen lipunmyynti on huimassa vauhdissa
Juha Tapio lähtee uuden bändinsä kanssa konserttisalikiertueelle 1.11.2013. Helsinkiin, Jyväskylään, Kuopioon, Lahteen, Ouluun, Turkuun ja Tampereelle on jo tässä vaiheessa jouduttu lisäämään konserttipäiviä suuren kysynnän vuoksi. Kiertue päivämäärineen löytyy osoitteesta www.juhatapio.com.
Tänä syksynä Juha Tapio on myös ajankohtainen Nelosella pyörivän Vain Elämää -ohjelman myötä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin