2010-luvun suosituimpiin suomalaisiin artisteihin lukeutunut Jukka Poika eli Jukka Stormi-Rousu tähdittää tuoretta Vain elämää -ohjelmaa, joka tekee odotetun paluun ruutuihin 24. syyskuuta.

Jukka Poika nousi suuren yleisön tietoisuuteen keväällä 2011, kun hänen Silkkii-niminen singlensä muodostui valtavaksi radiohitiksi. Jukka Poika muistelee vuosien takaista suosiotaan lämmöllä. Hän sanoo nauttineensa erikoislaatuisesta ajasta.

– Olihan siinä potkua ja toivoisin, että kaikki artistit saisivat sellaisen suosion kerran kokea. Kun yhtäkkiä sai hirveän määrän huomiota, niin oli se kyllä huumaavaa, Jukka Poika kuvailee Metropolille Vain elämää -ohjelman pressitilaisuudessa.

Kaikkeen kuitenkin tottuu, ja myös Jukka Pojan ympärillä pyörivä hypetys alkoi jossain vaiheessa tuntumaan arkipäiväiseltä.

– Ei huomio tuntunut myöhemmin enää samalta kuin aluksi. Paljon minua myös varoiteltiin, ettei menestys voi jatkua loputtomiin. Itse en kuitenkaan ottanut suosion laantumisesta mitään paineita.

Jukka Pojan musiikkiura ei silti ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Hän kertoo törmänneensä myöhemmin tilanteisiin, joissa uutta materiaalia ei suuresta yrityksestä huolimatta ole syntynyt.

– Sitä voi kuka tahansa kuvitella miltä tuntuu, jos oma ammattitaito alkaa yllättäen murenemaan käsiin. Se ei ole mikään helppo juttu. Sitä alkaa miettimään erilaisia syitä sille, miksi näin on tapahtunut.

– Nyt olen kuitenkin ymmärtänyt, että en ole yksin tällaisten ajatusten ja kokemusten kanssa. Olen puhunut monien artistien kanssa, ja kaikki hokevat samaa, että tuntuu kuin kaikki olisi jo tehty eikä ole enää mitään annettavaa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kuva: AOP

Tällä hetkellä Jukka Pojan mielestä on kiinnostavaa katsoa rauhassa, mihin suuntaan hänen uransa on menossa.

– Minun visioni on, että nyt täytyy vain seurata mitä tapahtuu. Minun täytyy kuunnella sekä sydäntäni että tarkkailla mitä ympärillä on meneillään.

– En ole lainkaan mikään kilpaurheilijatyyppi, vaan ennemminkin filosofinen pohtija, joten otan tämän kaiken mielenkiinnolla ja uteliaisuudella vastaan, artisti tuumaa.

Sen lisäksi että Jukka Poika on tunnettu muusikko, on hän myös isä neljälle lapselle. Nuorin lapsista on kaksivuotias, ja hän on Jukka Pojan ja tämän nykyisen vaimon Teija Stormi-Rousun ensimmäinen yhteinen lapsi.

Jukka Poika pyrkii antamaan kaiken liikenevän huomionsa pienelle lapselleen.

– Kaikki huomio mitä lapselle antaa, on tärkeää rakennusainetta tulevaisuutta varten. Mitä enemmän myönteistä huomiota pystyy tarjoamaan, sen parempi, Jukka Poika pohtii.

– Vanhin lapseni on 19-vuotias, ja hän asuu jo omillaan. Hänelle riittää, että näemme silloin tällöin, ja että sanon, että: ”hyvin sinä vedät”. Minun tehtäväni hänen osaltaan on jo ohi, mies nauraa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kuva: AOP

Jukka Pojan Teija-puoliso keikkailee aviomiehensä kanssa artistinimellä DJ Stormy. Teija toimii myös Jukka Pojan managerina.

Jukka Pojan mukaan kaksikko tasapainottaa toisiaan täydellisesti.

– Täydennämme toisiamme hyvin. Teija on toimelias ja monella tapaa ikään kuin nopeampi ihminen kuin minä. Minä taas olen vähän takakenoisempi ja kärsivällisempi. Nämä luonteenpiirteet toimivat hyvin niin kotona kuin keikkareissuilla.

– Lisäksi meillä on paljon rakkautta suhteessamme. Rakkaudelle jää hyvin tilaa, kun kaikki muut asiat sujuvat niin luontevasti. Suhteen pitää toimia myös käytännössä, jotta jää tilaa rakkaudelle, Jukka Poika kiteyttää.

Lue myös:

Chisu paljastaa riitelevänsä muusikkopuolisonsa Jori Sjöroosin kanssa – avautuu yksityiskohdista: ”Pitää muistaa myös pussailla”

Pyhimys nosti esille musiikkimaailman raiskaustapauksia – kollegoiden reaktio järkytti: ”Olen pettynyt ihmisiin”