Käärijä lunasti paikkansa Euroviisujen finaalissa – sai huonon esiintymisvuoron
Suomen euroviisuedustaja Käärijä eli Jere Pöyhönen selvitti tiensä Euroviisujen finaaliin eilisessä ensimmäisessä semifinaalissa kappaleellaan Cha cha cha. Käärijä on yksi tämän vuoden Euroviisujen ennakkosuosikeista.
Euroviisujen voittaja selviää lauantaina 13. toukokuuta Liverpoolissa järjestettävässä finaalilähetyksessä.
Käärijä kertoo semifinaalin jälkeisistä tunnelmistaan Ylen tiedotteessa.
– Vaikka odotukset olivat ennakkoon korkealla, on nyt kuitenkin helpottunut olo. Nyt suuntaan katseen saman tien finaaliin ja suureen H-hetkeen, Käärijä toteaa.
– Peli ei todellakaan ole ohi vielä, eikä vielä sovi juhlia. Nyt vaan sykkeet alas, myös siellä kotisohvilla. Vedetään bolerot niskaan ja nähdään finaalissa, hän täsmentää.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Tulevan lauantain finaalin esiintymisjärjestys on nyt julkistettu ensimmäisestä semifinaalista jatkoon päässeiden osalta. Käärjiän esiintymispaikka ei suomalaisten harmiksi ole paras mahdollinen.
Suomi tulee lauantaina esiintymään ensimmäisellä puoliajalla yhdessä Ruotsin, Serbian, Sveitsin ja Portugalin kanssa. Toisella puoliajalla esiintyvät Norja, Israel, Tshekki, Kroatia ja Moldova.
Aiemmista Euroviisuista on muotoutunut käsitys, että ensimmäisellä puoliajalla esiintyminen povaa kilpailijoille huonompaa menestystä kuin toisella puoliajalla esiintyminen.
Loput finalistit ja heidän esiintymisjärjestyksensä julkistetaan torstain ja perjantain välisenä yönä.

Lue myös:
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta