
Kahden lapsen äiti Jannika B tunnustaa kaipaavansa bilettämistä – faneilta yksimielinen reaktio: ”Se ei vie pois”
Tunnettu pop-laulaja Jannika B elää parhaillaan hektistä vauva-arkea toisen lapsensa kanssa. Jannika sai esikoislapsensa yhdessä puolisonsa Toni Wirtasen kanssa viime vuoden syyskuussa.
Jannika päivittää arjestaan ja elämästään aktiivisesti sisältöä omalle Instagram-tililleen. Hiljattain muusikko päätti puhua rehellisesti vauva-arjestaan ja siihen liittyvistä ristiriitaisista tuntemuksistaan.
Jannika on julkaissut itsestään hauskan kuvan, jossa hän istuu lattialla viime syyskuussa syntynyt vauva vierellään.
– Ennen sitä hilluttiin yömyöhään tanssilattialla, Jannika aloittaa tekstinsä.
– Nykyään hengaillaan päivät pitkät lattiatasolla. Tutkitaan koiran leluja, koska ne on paremmat kuin omat – of course! Syödään maton nukkaa ja sisustuslehtiä. Yritetään maistaa myös itse koiria, ja suututaan ruokapöydälle, joka ei siirry pois tieltä. Perushommaa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Vaikka Jannika vauvaansa kovasti rakastaakin, ei hän peittele sitä, että ikävöi toisinaan yöhön asti venyvää, kovaa bilettämistä.
– Rakastan, mutta välillä sitä kaipaa tanssilattialle, Jannika paljastaa.
Laulajan tuore julkaisu on kerännyt valtavan määrän huomiota Instagramissa. Monet Jannikan seuraajat pystyvät yhtymään kahden lapsen äidin tuntemuksiin.
– Tuttu tunne. Meillä 7,5 kuukautinen häärää lattialla ja toinen tulossa jouluna, niin menee vielä jonkin aikaa ennen kuin pääsee tanssilattialle, eräs seuraaja kommentoi postausta.
– Ja sitten kun pääse sinne tanssilattialle niin kaipaa kotio lasten luo, ei oo äidin elämä helppoo, toteaa toinen.
Yksi faneista muistuttaa Jannikaa siitä, että irtiotot arjesta ovat välillä tärkeitä.
– Ja välillä sun pitää päästä tanssilattialle. Se ei vie pois sitä seikkaa ettetkö rakastaisi, käyttäjä muotoilee sydänemojien kera.
Lue myös:
Jannika B julkaisi rehellisen avautumisen – pohtii terapiaan liittyvää häpeää: ”Mä ihmettelen…”
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa