
Katso uuden kesäkumibiisin musiikkivideo täältä!
Nelli Matulan, Vilma Alinan, Sini Yaseminin ja Ida Paulin Tyynysotaa biisi käynnisti viime viikolla vuoden 2017 kesäkumikampanjan.
Biisin virallinen musiikkivideo on nyt julkaistu. Videon ovat ohjanneet ja käsikirjoittaneet yhteistyössä lahjakas sisaruspari Viivi Huuska ja Cristal Snow. Artistit ovat heittäytyneet innolla omiin rooleihinsa. Hauskassa cameo-roolissa nähdään YleX Aamun iki-ihana juontaja Köpi.
Kesäkumien jako käynnistyy YleXPopissa, joka järjestetään 2.-3. kesäkuuta Lahden torilla. YleXPopissa kuullaan ensimmäistä kertaa livenä Kesäkumibiisi 2017, kun Nelli Matula, Vilma Alina, Sini Yasemin ja Ida Paul nousevat lauantaina päälavalle. Tapahtuma on ilmainen ja ikärajaton.
Laulaja-lauluntekijä Nelli Matula tunnetaan kappaleista ”Kato Vaan”, ”Lemmikki” ja ”Mun Kaa Kahden”. Hän myös fiittaa Robinin ”Hula Hula” -biisissä.
Vilma Alinan Ufoja-debyyttialbumi julkaistiin helmikuussa 2016. Laulaja-lauluntekijä tunnetaan muun muassa kappaleista ”Jeesus”, ”Juha88”, ”Tänään Ei Nukuta” ja ”Hullut Asuu Kallios”.
Ida Paul on omien kappaleidensa lisäksi kirjoittanut myös muun muassa Kaija Koolle, Mikael Gabrielille ja Anna Abreulle. Hänellä on myös duo Kalle Lindrothin kanssa. Kaksikko on julkaissut kappaleet ”Hakuammuntaa”, ”Parvekkeella” ja ”Kun Tää Loppuu”. Ida Paul tunnetaan myös Roope Salminen & Koirat -yhtyeen ”Madafakin Darra” -biisistä.
Sini Yasemin tunnetaan kappaleista ”Pukukoodi”, ”Kavereita” ja ”Mun Kaa”. Laulaja-lauluntekijä fiittaa myös Raappanan ”Chilii”-hitillä.
YleXPopin lisäksi kesäkumikampanja on mukana Ruisrockissa, Weekend Festivalilla ja Blockfesteillä, joissa jaetaan ilmaiseksi kesäkumeja.
Yhteensä kesäkumeja jaetaan kesän aikana 170 000 kappaletta Suomen suurimmissa tapahtumissa. Lisäksi Sotilaskotiliitto jakaa varusmiespalvelusta suorittaville 30 000 lomakumia.
Alla 2017 kesäkumibiisin virallinen musiikkivideo.
Kesäkumikampanjan järjestävät YleX, Suomen Punainen Risti, Väestöliitto, Syöpäjärjestöt ja Sotilaskotiliitto. Sosiaali- ja terveysministeriö tukee kampanjaa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa