Korn julkaisee uuden albumin
[jwplayer]http://www.youtube.com/watch?v=pI0Kwutugeg&ob=av2e[/jwplayer]
Maailman metalliyhtyeiden eturiviin kuuluva Korn julkaisee uransa 10. studio-albumin, joka kantaa nimeä The Path Of Totality. Levy julkaistaan Suomessa 7. joulukuuta. The Path Of Totality on poikkeuksellinen Korn –albumi. Uudella levyllä Korn hyppää yli rajojensa ja kokeilee täysin uutta musiikillista aluetta. Albumi on syntynyt yhteistyössä maailman arvostetuimpien elektrotuottajien kanssa kuten mm. Skrillex, Excision ja 12th Planet. Tuloksena syntyi jotain täysin uutta, mutta vahvasti Kornia. Kornin ja Skrillexin viime kesänä yhteistyönä tehty kappale Get Up! oli kansainvälisesti iso menestys. Kappale myi yli 150 000 kappaletta, sen lyric-video on kerännyt jo lähes 2 miljoonaa katselukertaa Youtubessa ja biisi oli myös monessa maassa rockradioiden soitetuimpia kappaleita. ”Uskomattoman hyvä palaute faneiltamme ja Skrillex yhteistyön hyvä henki inspiroivat meitä. Kokonainen albumi syntyi vain parissa kuukaudessa. Emme malttaneet odottaa studioon pääsyä joka päivä viimeistelläksemme seuraavan kappaleen.” yhtyeen keulakuva Jonathan Davis kertoo. Albumista julkaistaan myös erikoispainos, jolta löytyy lisäksi bonuskappaleita sekä konserttitaltiointi.
Vuonna 1994 perustettu Korn on ollut jo vuosikausia yksi vaihtoehtometallin kärkiyhtyeistä. Bändi on yhdeksällä aiemmalla studioalbumillaan myynyt yli 30 miljoonaa levyä ja soittanut loppuunmyytyjä keikkoja ympäri maailmaa. Korn on voittanut kaksi Grammyä uransa aikana.
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin