Metallibändi Rammsteinin äärimmäisen väkivaltainen K18-video tuomittiin jo ennen julkaisua – katso, jos uskallat!
Metallijätti Rammstein on palannut ryminällä.
Maailman suurimpiin metallibändeihin kuuluva saksalainen Rammstein on tehnyt kuohuttavan paluun 10 vuoden levytystauon jälkeen.
Yhtye on juuri julkaissut uuden sinkun ”Deutschland”, josta tehdyn videon on ohjannut Specter Berlin. Video herätti suurta pahennusta jo ennen julkaisuaan mm. äärimmäisen väkivaltaisuuden ja etenkin keskitysleiriviittausten takia.
Yli 9-minuuttisella videolla käydään läpi Saksan historiaa ja mahdollista tulevaisuutta. Videolla esimerkiksi keskitysleirivankeja esittävät bändin jäsenet hirtetään ja pahisnainen suutelee bändin laulajan Till Lindemannin irtileikattua päätä.
Alla oleva video keräsi ensimmäisten 14 tunnin aikana julkaisustaan yli 5,2 miljoonaa katselua. Video ei sovellu herkille!
”Deutschland” raivaa tietä 7. toukokuuta julkaistavalle albumille, jonka ennakkomyynti on käynnistynyt. Levyn tuotti Olsen Involtini yhdessä bändin kanssa.
Pian albumin julkaisun jälkeen Rammstein käynnistää kesän mittaisen stadionkiertueensa halki Euroopan. Viimeksi vuonna 2017 Suomessa esiintynyt yhtye nähdään 10.8. loppuunmyydyllä Ratinan stadionilla Tampereella. Näyttävistä, provosoivista ja teatraalisista keikoistaan tunnettu Rammstein on luvannut tästä kiertueesta aiempiakin massiivisemman ja erikoislaatuisemman.
Vuonna 1994 Berliinissä perustettu Rammstein julkaisi debyyttilevynsä Herzeleid vuonna 1995. Kakkosalbumilta Sehnsucht irrotetut singlet ”Du hast” ja ”Engel ” siivittivät yhtyeen kansainväliseen jättisuosioon, jolle ei ole loppua näkynyt. Bändin viimeisin, kuudes albumi Liebe ist für alle da julkaistiin vuonna 2009.
Kuva: YouTube / Rammstein Official
LUE MYÖS:
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri ja jouluturnaukset – Kaikkien aikojen joulu!
- Huh mikä muutos! Timo Jutila pudotti käsittämättömän määrän painoa
- Sanna Marinin tilanne – ökyasunto ei ole käynyt kaupaksi
- Lähde: Prinsessa Catherine shokissa prinssi Williamin salasuhteesta
- Archie Cruzilta suoraa puhetta: ”Ei väkisin”
- Helena Koivu avautuu: ”Minulta on yritetty viedä kaikki”
- Jenkkilehti: Sanna Marin on raivoissaan