Metallica tulee Suomeen – jokaiselle uusin albumi kaupan päälle!
Myös Suomi saa osansa Metallican Hardwired…To Self-Destruct -albumin tiimoilta rakennetusta kiertueesta. Syyskuussa käynnistyvä Euroopan-kiertue saapuu ja päättyy Suomeen toukokuussa 2018, jolloin bändi esiintyy Hartwall Arenalla keskiviikkona 9.5. ja perjantaina 11.5. Yleisö pääsee tällä kertaa erityisen lähelle bändiä, sillä lava sijoittuu Hartwall Arenan keskelle.
Jokainen lipunostaja saa uuden Hardwired…to Self-Destruct -albumin kaupan päälle joko digitaalisena tai fyysisenä levynä. Ohjeet albumin lunastamiseen toimitetaan annettujen yhteystietojen perusteella lipunoston jälkeen. Keikkaliput tulevat myyntiin perjantaina 24.3. klo 9 Ticketmasterissa.
Metallican marraskuussa julkaistu albumi on ollut suurmenestys ympäri maailman. Myös Suomessa Hardwired…to Self-Destruct -albumi nousi listaykköseksi useaksi viikoksi ja on tähän mennessä myynyt meillä platinaan oikeuttavan määrän.
Vuonna 1981 perustettu Metallica on yksi maailman menestyneimmistä raskaan rockin jättiläisistä. Useaan kertaan Grammy-palkittu bändi on myynyt yli 110 miljoonaa albumia. Vuonna 2009 yhtye pääsi mukaan arvostettuun Rock and Roll Hall of Fameen.
Kuva: Metallica.com / Jeff Yeager
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä hän vihdoin on! Uudesta TTK-juontajasta julkaistiin paljastusvideo
- Aki Mannisen salasuhde paljastui – ”Oli kokemus pettämisestä”
- Arja Korisevalta paljastus parisuhteesta: ”Pyydän apua”
- Keikkajärjestäjä lataa suorat sanat Jari Sillanpäästä: ”Voi sanoa, että Jarin suosio on…”
- Kasinorakastajan blogi: Märkiä unelmia ja pimeää huumoria
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Onko tässä uusi TTK-juontaja? Katja Ståhl paljastaa tilanteen
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Keikkajärjestäjä lataa suorat sanat Jari Sillanpäästä: ”Voi sanoa, että Jarin suosio on…”
- Arja Korisevalta paljastus parisuhteesta: ”Pyydän apua”
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”