Michael Bublé aloittaa tämän vuoden joululevybuumin
Maailman suosituimpiin miesartisteihin lukeutuva Michael Bublé saa faninsa joulumielelle aikaisin tänä vuonna. Bublén ensimmäinen joulualbumi ”Christmas” on ilmestynyt kauppoihin tänään. Levyllä kuullaan perinteisiä joulukappaleita kuten ”White Christmas”, ”Jingle Bells”, ”Silent Night”, ”All I Want For Christmas” ja ”Have Yourself A Merry Little Christmas” Bublén upeina tulkintoina. Soolokappaleiden lisäksi levyllä on mukana myös duettoja ja yksi Bublén tekemä uusi kappale.
Lukuisilla Grammy-palkinnoilla palkittu kanadalaistähti kommentoi tulevaa joululevyä: ”Joulu on aina ollut minun ja perheeni suosikkiaikaa vuodesta, joten luonnollisesti unelmani on ollut tehdä ainutlaatuinen joululevy”.
Los Angelesissa ja Vancouverissa äänitetyn albumin ovat tuottaneet legendaarinen David Foster, Bob Rock ja Humberto Gatica. Levyn vieraileviin tähtiin lukeutuvat kanadalainen Shania Twain, The Puppini Sisters ja latinotähti Thalia. Lisäksi albumilla on Bublén oma kappale ”Cold December Night”.
Michael Bublén edellinen albumi ”Crazy Love” on myynyt maailmanlaajuisesti yli seitsemän miljoonaa kappaletta ja Suomessakin levy on ylittänyt reippaasti kultalevyrajan. Uransa aikana Bublé on myynyt yli 30 miljoonaa levyä.
Michael Bublé: Christmas
01. It´s Beginning To Look a Lot Like Christmas
02. Santa Claus Is Coming To Town
03. Jingle Bells feat The Puppini Sisters
04. White Christmas duetto yhdessä Shania Twainin kanssa
05. All I Want For Christmas is You
06. Have a Holly Jolly Christmas
07. Santa Buddy
08. Have Yourself a Merry Little Christmas
09. Christmas (Baby Please Come Home)
10. Silent Night
11. Blue Christmas
12. Cold December Night
13. I´ll Be Home for Christmas
14. Ava Maria
15. Mis Deseos/Feliz Navidad duetto Thalian kanssa
Lähde: Warner Music
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”

- Uutta tietoa Mikko ja Helena Koivun sovinnosta – mitä lopulta sovittiin?
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki