Odotettu Vain elämää kausi 2 -kokoelmalevy ilmestyy pian
Suureen suosioon noussut Vain elämää -ohjelma saa jälleen jatkoa kokoelmalevyn myötä 15. marraskuuta. Vain elämää kausi 2 -levylle on koottu viime vuoden tapaan ohjelmassa kuultavia koskettavia ja tuoreita tulkintoja rakastetuista kappaleista, joita tämän kauden artistit Anna Abreu, Jukka Poika, Juha Tapio, Maarit, Pauli Hanhiniemi, Ilkka Alanko ja Laura Närhi esittävät. Levyllä on jokaiselta artistilta kolme kappaletta.
Vain elämää -televisiosarjan pohjalta syntynyt kokoelmalevy nousi viime vuonna 2000-luvun myydyimmäksi albumiksi Suomessa. Viime kauden levyjä on myyty yhteensä lähes 300 000 kappaletta.
Vain Elämää -ohjelman toisen tuotantokauden kaikki tähdet nousevat samalle lavalle Helsingin Hartwall Areenalla 28. joulukuuta. Heidän lisäkseen show’ssa nähdään suomalaisista huippumuusikoista koostuva Leri Leskisen yhtye. Vain Elämää –konsertti on ensimmäinen kotimainen livetuotanto, jossa on käytössä 360-tyyppinen lava, jolla taataan yleisölle esteetön näkymä joka suunnasta.
Konsertti alkaa klo 20.00, ovet aukeavat klo 18.30.
Syksyn suosituin ohjelma Nelosella Vain elämää nähdään perjantaisin klo 20.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!