One Direction perustettiin 10 vuotta sitten – huhut yhteenpaluusta vahvistuvat yhä
Aikansa menestynein poikabändi One Direction sai alkunsa vuonna 2010 Britannian X-Factor -ohjelmasta.
Harry Styles, Niall Horan, Louis Tomlinson, Liam Payne ja Zayn Malik osallistuivat kilpailuun soololaulajina, mutta ohjelman luoja ja yksi tuomareista, Simon Cowell päätti muodostaa tuona aikana toisilleen tuntemattomista pojista bändin.
Liam Payne julkaisi tuosta onnenpäivästä kuvan Instagram-tililleen. Kuvassa on tekstiviesti, jonka hän on lähettänyt 23. heinäkuuta 2010 isälleen.
— Olen poikabändissä.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
One Direction ei voittanut X-Factoria, mutta nousi yhdeksi kaikkien aikojen suosituimmaksi poikabändiksi, lyöden jopa The Beatlesin ennätyksen viidellä top 10 debyyttisinglellä.
Zayn Malik jättäytyi pois bändistä vuonna 2015, jonka jälkeen bändi teki yhdessä vielä yhden, viidennen studioalbuminsa, sekä kiertueen, jonka jälkeen he jäivät ”tauolle”.
Harry Styles, Zayn Malik ja Niall Horan ovat julkaisseet tauon aikana kaksi sooloalbumia, Louis Tomlinson yhden ja Liam Paynen ensimmäinen sooloalbumi julkaistaan joskus tämän vuoden aikana.
Tauko on kestänyt melkein viisi vuotta, ja huhut yhteen paluusta on villinnyt faneja ympäri maailmaa. Pojat ovat koronapandemian aika jutelleet toistensa kanssa Instagram-liven välityksellä, ja Harry Styles sanoi ”jotain olevan tekeillä” – eli vaikuttaa olevan vain ajan kysymys, kun taas näemme One Directionin stadioneilla.
Katso video One Directionin taipaleesta X-Factorista maailman huipulle.
Jos video ei näy selaimellasi, voit katsoa sen myös tästä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti