Pariisin Kevään uusi kiertue starttaa ensi kuussa
[jwplayer]http://youtu.be/rZPw9GotD5Y[/jwplayer]
Pariisin Kevät -yhtyeen Jossain on tie ulos 2014 -kiertue starttaa Helsingin Nosturista 8. helmikuuta.
– En usko, että kukaan meistä ajatteli vajaat neljä vuotta sitten, kun ruvettiin kasaamaan Pariisin Kevään live-kokoonpanoa ja meille oli buukattu kolme keikkaa, että oltaisiin yhdessä vielä vuonna 2014. Niillä ekoilla keikoilla oli niin hyvä olla, että päätettiin soittaa muutama lisää. Sillä reissulla ollaan edelleen. On mahdotonta sanoa, mihin tämä kaikki päättyy ja missä on tie ulos – tai päättyykö se mihinkään ja onko olemassa tie ulos, Arto Tuunela tunnelmoi.
Pariisin Kevään neljäs albumi Jossain on tie ulos ilmestyi viime syyskuussa. Albumin ensimmäinen single oli Odotus. Toinen single on nimeltään Mielikuvituksen tuotetta ja sen musiikkivideo on katsottavissa artikkelin yläosasta.
Pariisin Kevät julkaisi vuonna 2008 paljon huomiota herättäneen ja myyntimenestykseksi nousseen debyyttialbuminsa; kriitikoiden ylistämä Meteoriitti listattiin vuoden 2008 parhaiden julkaisujen joukkoon ja levylle myönnettiin myös Emma-ehdokkuus vuoden debyyttialbumi-kategoriassa. Keväällä 2010 julkaistiin yhtyeen toinen pitkäsoitto Astronautti ja vasta saman vuoden kesällä Tuunela johdatti Pariisin Kevään Ilosaarirockiin kauan odotetulle ensikeikalle. Astronautti-albumi myi kultaa kesällä 2011. Astronautti oli ehdolla Emma-gaalassa Vuoden pop / rock –albumiksi ja levyn ykköshitti Tämän kylän poikii oli ehdolla Vuoden biisiksi. Yhtye valittiin Rumbassa vuoden 2010 Läpimurroksi. Yhtyeen kolmas albumi Kaikki on satua ilmestyi 2012 helmikuussa. Levyn single Kesäyö oli vuoden 2012 soitetuin radiobiisi. Yhtyeen edellinen albumi Kaikki on satua ylitti syksyllä kultalevyrajan, eli yli 10 000 myytyä albumia.
Jossain on tie ulos 2014-kiertue
08.02.2014 Helsinki, Nosturi
14.02.2014 Alavus, Hotelli Liesu
15.02.2014 Kalajoki, Dyyni
21.02.2014 Kotka, Amarillo
22.02.2014 Hämeenlinna, Suistoklubi
28.02.2014 Joensuu, Amarillo
01.03.2014 Tampere, Klubi
07.03.2014 Lahti, Finlandia-klubi
08.03.2014 Espoo, Sellosali
14.03.2014 Vaasa, HulluPullo
21.03.2014 Seinäjoki, Rytmikorjaamo
22.03.2014 Jyväskylä, Ravintola Freetime
28.03.2014 Kouvola, House Of Rock
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä