Parrat pärisemään! ZZ Top tuo 50-vuotisjuhlakiertueensa Suomeen
Kukapa ei muistaisi näitä rokkaavia karvanaamoja!
Klassikoiksi muodostuneista hiteistä tunnettu blues & rock -jätti ZZ Top juhlistaa 50-vuotista uraansa ja saapuu juhlakiertueellaan Suomeen. Texasilaisyhtye esiintyy Helsingin Hartwall Arenalla tiistaina 4. kesäkuuta. Lipunmyynti konserttiin käynnistyy maanantaina 26. marraskuuta Ticketmasterissa.
Ensi vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Rock and Roll Hall of Fame ehdokas ZZ Top perustettiin Houstonissa, Texasissa vuonna 1969. Tämän blues rock -trion kokoonpano on pysynyt kaikki nämä vuodet samana, ja kiertueella nähdään laulaja ja kitaristi Billy F. Gibbons, basisti Dusty Hill ja rumpali Frank Beard, joka siis ”Parta”-sukunimestään huolimatta on yhtyeen ainoa jäsen, jolla ei ole partaa.
ZZ Top, ”That Little Ol´Band From Texas”, on edelleen voimissaan 15 studioalbumin, 30 miljoonan myydyn albumin ja 50 vuoden jälkeen ja soittaa yleisölle ympäri maailmaa ajattomia klassikoitaan kuten ”La Grange”,”Legs”, ”Sharp Dressed Man”, ”Gimme All Your Lovin’” ja ”Tush”.
Juhlistaakseen pyöreitä vuosia yhtye suuntaa kesällä laajamittaiselle Euroopan kiertueelle. Kiertue starttaa kesäkuun alussa Pohjoismaista, jatkaen Keski-Eurooppaan ja päättyen Iso-Britanniaan heinäkuun lopussa.
– On kulunut 50 vuotta ja mielestäni meistä alkaa tulla aika hyviä! Odotamme yhtä innoissamme pääsevämme soittamaan Barcelonassa tänä kesänä kuin silloin kun soitimme vuonna 1969 Beaumontissa Teksasissa. Parrat ovat, kenties, hieman pidempiä, mutta juurikaan mikään muu ei ole muuttunut, ja toivomme että sama meininki jatkuu vastaisuudessakin, kertoo tulevaa kiertuetta odottava Billy Gibbons.
ZZ Topin konsertissa Hartwall Arenalla yleisöllä on myös mahdollisuus ostaa lippu anniskelukatsomoon. Täysi-ikäisille suunnatuissa anniskelukatsomoissa pääset nauttimaan Hartwall Arenan ravintolasta ostettuja anniskelutuotteita omalla istumapaikallasi konsertin lomassa.
Anniskelukatsomot ZZ Topin konsertissa ovat katsomot 117-120.
Konsertti
ZZ TOP (US) – 50 Years with ZZ Top Ti 4.6.2019 Hartwall Arena Ovet klo 18.30Liput
Myyntiin ma 26.11.2018 klo 10 Palvelumaksuineen alkaen 69 € / 79 € / 85 € / 89 € Ticketmasterista Kuva: Wikimedia CommonsLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Prinssi Williamin ja serkkujen välit ovat viilentyneet – Prinsessojen tittelit vaarassa
- Brooklyn Beckham avautuu vihdoin: ”En halua sopia välejä perheeni kanssa”
- Jari Sillanpään ikävä tilanne tuli päivänvaloon
- Nolo välikohtaus Urheilugaalassa! Aleksi Valavuorelta meni kuppi nurin
- Joel Harkimoon yhdistetty Kastanja Rauhala avautuu seurastaan
- Shokkikäänne! Janni Hussi jätti Jari-Matti Latvalan
- Kasinorakastajan blogi: Curacao ja Anjouan – Pelilisenssit syynissä
- Joel Harkimo ja Kastanja Rauhala – saapuivat yhdessä salaiselta lomalta
- Sanna Marinilta perhepaljastus tyttäreen liittyen
- Pyry Soirista melkoinen paljastus – kaikki kuviot uusiksi
- Sanna Marinilta perhepaljastus tyttäreen liittyen
- Brooklyn Beckham avautuu vihdoin: ”En halua sopia välejä perheeni kanssa”
- Joel Harkimoon yhdistetty Kastanja Rauhala avautuu seurastaan
- Pyry Soirista melkoinen paljastus – kaikki kuviot uusiksi
- Joel Harkimo ja Kastanja Rauhala – saapuivat yhdessä salaiselta lomalta
- Vau! Janni Hussista liikkeellä kuuma huhu
- Jari Sillanpään ikävä tilanne tuli päivänvaloon
- Nolo välikohtaus Urheilugaalassa! Aleksi Valavuorelta meni kuppi nurin