
Qstockin Rytmirannalle kovia kansainvälisiä DJ-nimiä ja kotimaisia räppäreitä
Oulun Qstock-festivaalin Rytmirannalla nähdään tänä kesänä koko joukko kansainvälisiä DJ-nimiä Ison-Britannian suunnalta.
Legendaarinen englantilainen dubstep-tuottaja Mala (kuvassa) yhdistelee DJ-seteissään syvää bassoa eksoottisiin dubstep-rytmeihin. Housen tämän hetken kuumimpiin nimiin kuuluvan DJ Hausin (UK) musiikki puolestaan on elektronisen tanssimusiikin perinteitä kunnioittavaa mutta futuristista tamppausta, joka ei päästä tanssilattiaa otteestaan.
Amy Winehousen ja Dizzee Rascalin kaltaisille brittisuuruuksille tekemistään remikseistä tunnetun ja äskettäin Ineffable-pitkäsoiton julkaisseen DJ Q:n (UK) DJ-keikkoja leimaavat garage ja bassline-soundi. Niin ikään DJ-keikan heittävä The Herbaliser (UK) taas muistetaan 1990- ja 2000-lukujen sämplepohjaisen trip hop -musiikin kehittäjänä.
Rytmirannalla esiintyvät myös kotimaisen räpin hittinikkari Tuomas Kauhanen, Vadelmaveneellä radioaallot valloittanut Kasmir, Dj Kridlokkin, Eevil Stöön ja Koksu Koon kollektiivi KC/MD Mafia, kongolais-suomalainen Gracias & The Globe Band, ja äskettäin III-albumillaan potin räjäyttänyt konkari Brädi. Aikaisemmin julkistetuista artisteista Rytmirannan lavalle kipuavat JVG, Redrama, Juju, Elastinen ja Risto.
- Kuusisaaren hiekkarannalla sijaitseva Rytmiranta nousi viime kesänä yhdeksi festivaalin suosituimmista lavoista. Suosioon on tänä vuonna vastattu parantamalla rannan palveluita muun muassa kasvattamalla anniskelualuetta yhtenäiseksi Rytmirannan lavan edustalta aina Oulu-lavalle saakka. Anniskelualue on näin kahdeksan kertaa suurempi kuin viime vuonna. Myös näkyvyyttä lavalle parannetaan screenin myötä. Uutuutena rantaan lipuu asiakkaiden käytössä oleva Oulun Rantasaunaseura ry:n saunalautta, festivaalikoordinaattori Niina Ristolainen kertoo.
Qstockin kaikki tähän mennessä varmistetut päiväkohtaiset esiintyjät löytyvät festivaalin nettisivuilta. Valmis ohjelma ja viimeiset esiintyjätäydennykset julkistetaan tiistaina 10. kesäkuuta.
Qstock järjestetään Kuusisaaren ja Raatin alueella Oulussa 25.-26. heinäkuuta. Festivaali ottaa varaslähdön kotimaisen popsensaation Isac Elliotin Day Before Qstock -konsertilla torstaina 24. heinäkuuta.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Helmi Loukasmäki yllättää julkaisullaan – tunnistatko dramaattisesta kuvasta?
- Seiska: Elli Haloo kohotutti kulmakarvoja Tavastialla
- Kuin Disney-prinsessa! Iida Vainio julkaisi kuvan morsiusmekossa – Archie: ”Yksi miljoonasta”
- Kasinorakastajan blogi: Money Train 4 – Viimeinen rahajuna, paras rahajuna
- Tällainen on Emmi Granlundin odotettu kappale: ”Tarjoaa parantavia taajuuksia”
- Onko Karita Tykän avioero peruttu? Petri julkaisi paljonpuhuvan kuvan
- Niko Ranta-Ahon somevihjailun syy selvisi – mukana legendaarinen tuottaja!
- Rahaa netissä kerännyt Helena Koivu avautuu: ”Älä anna kenenkään varastaa…”
- Martina Aitolehden uusi ilme: värjäsi tukan ja kävi ottamassa pistoksia kasvoihinsa
- Miss Suomi Paula Joukanen esiintyi lapsena tunnetussa mainoksessa – muistatko tämän?
- Seiska: tässä on Sanna Marinin uusi rakas – tapasi miehen jo pari vuotta sitten
- Marika Fingerroos auton kyydissä vako esillä – ”Nythän on lämmin”
- Kuvankaunis Jennika Vikman muuntautui siskokseen: ”Erika ei päässy ite ni esitin häntä”
- Erika Vikman jälleen kuumana: poseerasi bussin edessä pakarat vilkkuen
- Hui! Onko Erika Vikmanin bussin kyljessä kaksi luodinreikää? – kuva
- Hui! Shakiraa uhkaa jopa 8 vuoden vankeustuomio – tässä syy
- Maria Veitola tyrmäsi PS nuoriso ry:n somevideon: ”Hirveä video”
- Jasmin Voutilainen olisi täyttänyt tänään 28 vuotta – tilille tehtiin koskettava päivitys
- Marika Fingerroos laittaa ruokaa videolla – rintavarustus meinasi pursakahtaa kulhoon
- Tältä julkisuudesta kadonnut Sara La Fountain, 42, näyttää nykyään – aivan kuin parikymppinen!