Räp-supertähti Elastisen uudella levyllä
Elastisen viides sooloalbumi Iso Kuva julkaistaan 10. huhtikuuta. Albumi jatkaa artistin määrätietoisia askeleita täysin omaan suuntaansa. Ensimmäinen single Eteen Ja Ylös on jo ylittänyt kultarajan ja toinen single Super (video yläpuolella) jyrää radioaalloilla.
Räp-levyille tunnuksenomainen featurointi on saanut tällä kertaa maailmanluokan mittasuhteet. Koko Yö -biisissä Elastisen rinnalla räppää amerikkalainen supertähti Snoop Dogg.
Villi idea sai Elastisen ja manageri Jussi Hautalan ottamaan viime keväänä yhteyttä Snoop Doggin levy-yhtiöön. Asiasta lyötiin lopulta henkilökohtaisesti kättä päälle Blockfesteilla elokuussa 2014. Elastinen tuotti kappaleen, ja Snoop Dogg nauhoitti omat osuutensa Los Angelesissa tammikuussa. Tämän tuloksena syntyi suurin suomalaisen räpin yhteistyö kautta aikojen.
– Kävin Blockfestin keikan jälkeen henkilökohtaisesti pyytämässä Snooppia levylleni vierailemaan. Koko räp-fiilistelyni on alkanut hänen debyyttilevystään vuonna 1993. Henkilönä hän on vahvimpia yksittäisiä syitä sille että teen räppiä. Tämä on mieletön kunnia, Elastinen hehkuttaa.
Snoop Dogg on kiistatta yksi maailman suurimmista räp-tähdistä, joka on menestynyt myös näyttelijänä sekä musiikkituottajana. Hänen albuminsa ovat myyneet Yhdysvalloissa yli 16 miljoonaa kappaletta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Uusi käänne Helena Koivun rikosjutussa
- Kasinorakastajan blogi: Pelaajansuojaa vai näennäissuojaa?
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Uusi käänne Helena Koivun rikosjutussa
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”