Robin kaupunkikiertueelle – tässä keikkapaikat!

Robin ottaa kaupungit haltuun näppärällä kiertuekonseptilla.
24. elokuuta 18 vuotta täyttänyt Robin päätti, että täysi-ikäisyyden ja menestyksekkään Yhdessä Tourin myötä on aika kokeilla jotain aivan uutta ja lähteä kiertämään Suomen kaupunkeja uudenlaisella konseptilla, joka huomioi sekä täysi-ikäiset että nuoremmat fanit.
Kaupungit Haltuun Tour ottaa nimensä mukaisesti kaupungit haltuun paikkakunnittain: Robin esiintyy viikonlopun aikana samassa kaupungissa ensin perjantai-iltana klubiympäristössä K18-yleisölle ja lauantaina ikärajattomalla keikalla koko perheelle. Keikkojen lisäksi Robin tekee yllätysvierailuja kaupunkien mielenkiintoisissa paikoissa ja raportoi niistä omissa some-kanavissaan. Luvassa on myös yllätyksiä, joista tiedotetaan myöhemmin.
– Viimeisen viiden vuoden aikana ollaan kierretty ympäri Suomea, mutta tähän mennessä en ole vielä ehtinyt perehtyä minkälaisia keikkakaupungit ja niiden asukkaat oikeasti ovat. Tällä kiertueella haluan tutustua kunnolla kaupunkeihin ja faneihini eri puolilla Suomea. Minulle saa lähettää somen kautta etukäteen ehdotuksia paikoista, joissa kannattaa käydä kussakin keikkakaupungissa. Teen lisäksi ennen keikkoja live-streamejä Facebookissa. Some-kanavieni kautta fanit pääsevät näkemään mitä lavan takana tapahtuu, Robin kertoo kiertueesta.
Keikat tulevat olemaan myös show’n osalta uudenlaisia. Kesän jälkeen ollaan laitettu live-setti uusiksi ja luvassa on paljon hittejä. Järjestän myös joka keikalla hauskan kilpailun, jossa eri kaupungit voivat ottaa mittaa toisistaan.”
Kiertue alkaa 4. marraskuuta Suomen suurimpien kaupunkien haltuunotolla yhden ja saman viikonlopun aikana.
Kiertuekaupungit ja -päivämäärät
04.11. Turku, Gong (K18)
05.11. Tampere, Union (K18)
06.11. Helsinki, Nosturi (ikärajaton)
11.11. Vaasa, Fontana Club (K18)
12.11. Vaasa, Jäähalli (ikärajaton)
18.11. Jyväskylä, Bra (K18)
19.11. Jyväskylä, Paviljonki (ikärajaton)
02.12. Joensuu, Bepop (K18)
03.12. Joensuu, Areena (ikärajaton)
09.12. Oulu, Amarillo (K18)
10.12. Oulu, Terminaali (ikärajaton)
Liput kiertueen kaikille keikoille tulevat myyntiin perjantaina 23.9. klo 9.00. Kaikkien kiertuepaikkojen lipunmyyntilinkit löytyvät silloin täältä.
Robin somessa:
http://www.robinmusic.fi
https://twitter.com/RobinPackalen
http://instagram.com/robinpackalen
https://www.facebook.com/RobinPackalen
https://www.youtube.com/user/RobinVevo
https://www.youtube.com/c/robinpackalen
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”