Rock-legenda Michael Monroe täytti 60 vuotta!
Rock-tähti ja Hanoi Rocks -yhtyeen laulaja Michael Monroe eli Matti Fagerholm täyttää tänään (17.6) pyöreät 60 vuotta. Rocklaulaja on tehnyt pitkän uran muusikkona ja on nykyään tunnettu myös The Voice of Finland -ohjelman tähtivalmentajana. Yhdysvaltalainen Wall Street Journal on myös nimennyt Michaelin maailman kunnioitetummaksi rock-tähdeksi.
Hanoi Rocksin kesäkiertueella reissaava rokkari julkaisi kuvia itsestään syntymäpäivänään Instagram-tililleen. Molemmissa kuvissa Michael hymyilee onnellisesti ja toisesta kuvasta huomaa, ettei vauhtia ole puuttunut syntymäpäivänäkään.
– Birthday boy, Michael kirjoittaa.
Julkaisu on saanut useita onnitteluja rock-laulajan faneilta ympäri maailmaa. Miestä ovat onnitelleet myös iso kattaus julkisuudesta tunnettuja henkilöitä kuten radiojuontaja Esko Eerikäinen, laulajat Lauri Tähkä ja Juha Tapio, The 69 Eyes -bändin rumpali Jussi69 sekä The Voice of Finland tähtivalmentajakollega laulaja Tarja Turunen.
– Onnea miljardisti! kirjoittaa Juha Tapio
– Ihanaa syntymäpäivää! Rakkautta, valoa ja suuret halaukset meiltä kaikilta!!!!! Tarja Turunen onnittelee.
Jussi 69 muisti hyvää ystäväänsä myös omalla Instagram-tilillään. Rokkari julkaisi videokoosteen hänestä ja Michaelista ja kirjoitti julkaisun yhteyteen onnittelut päivänsankarille. Videossa soi Michaelin kappale Ballad Of The Lower East Side.
Michael Monroen elämä on ollut monenkirjava ja hänen tiensä ovat vieneet muun muassa Tukholmaan, Lontooseen ja New Yorkiin. Hän on joutunut kokemaan kodittomuutta, mutta intohimo musiikkiin on saanut hänet nousemaan siihen asemaan, missä hän on tänä päivänä.
Syyskuussa Helsingin jäähallissa juhlitaan näyttävällä konsertilla Michaelin pitkää uraa ja siirtymistä uudelle vuosikymmenelle.
Lue myös:
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino ilman rekisteröitymistä arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”