Ruotsalainen laulajasensaatio eteni jo semifinaaleihin America’s Got Talent -kilpailussa – esitykset saavat katsojat kyyneliin
Ruotsalainen Chris Kläfford, 30, on laulaja-lauluntekijä, joka esiintyy vain oman kitaransa säestämänä, esittämällä mieluiten omia kappaleitaan. Tästä huolimatta hän on tehnyt yhtä häkellyttävää läpimurtoa Yhdysvalloissa, kuin Saara Aalto teki The X-Factor UK -ohjelmassa.
Toisin kuin Saara Aallolla, Chris Kläffordilla on kuitenkin jo kokemusta voittamisesta laulukilpailussa, sillä hän voitti Ruotsin Idolsin vuonna 2017 ja tähyää nyt maailman suurimmille musiikkimarkkinoille.
Kläffrod ei näytä suurelta pop-tähdeltä eikä hänen ympärillään ole tanssijoita eikä mitään muutakaan – vain mies, kitara ja ääni. Mutta millainen ääni se onkaan. Amerikkalaiset ovat kuin sulaa vahaa parrakkaan pitkätukan käsittelyssä.
Tämän vuoden America’s Got Talent -ohjelman koelauluvaiheessa Kläfford sai yleisön kyyneliin versiollaan John Lennonin ”Imagine”-kappaleesta, jonka hän oli esittänyt myös Ruotsin Idols-finaalissaan.
https://youtu.be/CVO8gjn3dFg
Mies passitettiin kirkkaasti jatkoon, jossa hän on toistaiseksi esittänyt rohkeasti vain originaalikappaleita ja päässyt niillä jo semifinaaliin asti.
Tässä ensimmäisen pudotuskierroksen originaalikappale.
Pääsy semifinaaliin vaati selviytymistä online-äänestyksestä, sillä Kläfford sijoittui alla olevalla esityksellään katsojaäänestyksessä aluksi sijalle 6, 7 tai 8.
Chris Kläfford aloitti muusikon elämänsä 9-vuotiaana 15 ihmisen kylässä, kun hän sai ensimmäisen kitaransa ja alkoi laulaa. Hän rakasti musiikkia eikä aikuisempana uskonut perhettään eikä muitakaan, joiden mukaan hänen olisi pitänyt hankkia ”oikea” ammatti. Hän jatkoi musiikin esittämistä, vaikka keikkoja ei meinannut millään löytyä. Hän halusi kuitenkin vain tehdä ja esittää musiikkia. Ruotsin Idols muutti kaiken ja nyt hän on matkalla kansainväliseksi supertähdeksi.
Kuva: YouTube
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”