Saara Aalto paljasti yksityiskohtia Lissabonin hulppeasta lavashow'sta ja ällistyttävästä esiintymisasusta
Suomen tämän vuoden euroviisuedustaja Saara Aalto vieraili tänään Radio Rockin Korporaatio-aamuohjelmassa Harri Moision ja Kim Sainion haastateltavana.
Aalto lensi Suomeen viime yönä Englannin Manchesterista, jossa hän oli ollut BBC:n aamutelevision vieraana. Edellisenä iltana hän oli esiintynyt Lontoossa ja tänään hän julkaisee Suomessa uuden albuminsa, joten kiirettä näyttää pitävän.
Sainio teki kaikkensa saadakseen puristettua Aallolta yksityiskohtia tähän saakka salassa pidetyistä muutoksista ”Monsters”-euroviisukappaleen lavashow’hun, joka sai Suomen karsintakilpailussa kritiikkiä katsojilta.
Aalto sanoi ensin ainoastaan, että suuria muutoksia ja yllätyksiä on luvassa, mutta suostui lopulta paljastamaan, että Lissabonin semifinaalissa 8. toukokuuta ”Monsters”-kappaleen esityksessä tullaan näkemään upea uusi lavashow. Esitykseen on muun muassa suunnilteltu niin hulppea lavasterakenne, että sitä ei voitu valmistaa Suomessa, vaan se rakennetaan paikan päällä Portugalissa.
Semifinaalin esiintymisasustaan Aalto paljasti sen verran, että puvussa on peräti 11 000 Swarovskin kristallia, jotka on kuumaliimattu kiinni pukuun. Asukokonaisuuden kruunaa Eero Hintsasen suunnittelema ”massiivinen” koru.
Lopullinen lavashow paljastunee kokonaisuudessaan vasta suorassa lähetyksessä Lissabonin semifinaaleista.
Alla ”Monsters”-kappaleen virallinen musiikkivideo, jota on katsottu tähän mennessä YouTubessa yli 2,3 miljoonaa kertaa.
Katso myös Saara Aallon huikea live-esitys ”Monsters”-kappaleesta kaikilla euroviisumaiden 34 kielillä.
Kuva: YouTube
LUE MYÖS:
- Linnea Leino vastaa suhdehuhuihin
- Ranskaan muuttanut Peter Franzén lataa suorat sanat Suomesta
- Joel Harkimo teki ikävän tempun Janni Hussille
- Vain elämää -tuotanto huolestui Jipusta: ”Mä en vaan kestä”
- Shirly Karvinen tulikuumissa bikinikuvissa Balilla – vau!
- Alisa Vainio ja Janne Saarinen yhä läheisemmissä väleissä – katso romanttiset kuvat!
- Tässä on Sara ja Mikko Parikan uusi ökykoti – katso huikea kuva lukaalista!
- Shokkikäänne Karalahtien oikeuskiistassa – näin älyttömän summan Jere joutuu maksamaan
- Aki Manninen pakeni Ritan haluja vierasmajaan
- Jaakko Parkkalilta paljastus: Tämä on suhdestatus

- Tältä näyttää Heikki Kinnusen ja Satu Silvon tytär – uskomaton yhdennäköisyys!